» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli ajanut päihtyneenä henkilöautoa noin 180 km/h nopeudella tiellä, jonka nopeusrajoitus oli ensin 80 km/h ja sitten 60 km/h. Auto suistui tieltä vakavin seurauksin. Matkustajina ollut B kuoli, C sai lonkkavaurion ja D selkäydinvamman, alaraajahalvauksen ja aivovamman. Auto oli D:n omistama. Teko tapahtui 21.4.1997. Vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta korvauksia liikennevakuutuksesta, koska matkustajat olivat itse myötävaikuttaneet tapahtumaan. He olivat vapaaehtoisesti menneen autoon, vaikka tiesivät tekijän humalatilasta.
A sai käräjäoikeudessa tuomion törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kolmesta törkeästä vammantuottamuksesta. D tuomittiin ajoneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Käräjäoikeus piti selvänä, että matkustajat olivat tienneet A:n olleen vahvassa humalassa. Seurue oli nauttinut yhdessä alkoholia usean tunnin ajan ainakin kolmessa eri paikassa, minkä jälkeen he olivat menneet A:n kuljettamaan autoon. Lain mukaan matkustajat eivät olleet oikeutettuja saamaan korvausta liikennevakuutuksesta, koska olivat tienneet kuljettajan olevan vahvasti päihtynyt. Pääsäännöstä voitiin kuitenkin poiketa, mikäli oli erityinen syy määrätä korvaus maksettavaksi liikennevakuutuksesta.
Käräjäoikeus katsoi, että D:n vammat olivat pysyviä ja rajoittivat tämän toimintakykyä. Oli epätodennäköistä, että A kykenisi taloudellisen tilanteensa vuoksi maksamaan D:lle määrättyjä korvauksia. Korvausten menettäminen olisi D:lle kohtuutonta. Sen vuoksi käräjäoikeus määräsi D:n korvaukset suoritettavaksi liikennevakuutuksesta. C:lle ja B:n tyttärelle E:lle määrätyt korvaukset sen sijaan tuli A:n maksaa, eikä niitä pitänyt lain pääsäännön mukaan korvata liikennevakuutuksesta.
Hovioikeus otti huomioon liikennedirektiivit, mutta katsoi, ettei niillä ollut tässä tapauksessa välittömiä oikeusvaikutuksia. Asiassa tuli soveltaa liikennevakuutuslain säännöstä, vaikka se saattaisi olla direktiivien vastainen. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden ratkaisua D:lle tuomittavien korvausten osalta siten, että niitäkään ei tullut suorittaa liikennevakuutuksesta.
Korkein oikeus pyysi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta (EYT) ennakkoratkaisua siitä, miten asiassa tuli tulkita liikennedirektiivejä. EYT katsoi direktiivien tarkoituksena olevan, että kaikki matkustajat voivat saada korvauksen liikennevahingosta silloin, kun he ovat kärsineet auto-onnettomuudessa henkilövahinkoja. Korvausta voidaan rajoittaa vain poikkeuksellisissa olosuhteissa ja tapauskohtaisen arvioinnin perusteella. Sallittuna poikkeuksena mainitaan se, että matkustajat ovat tienneet auton olevan varastettu ja silti menneet sen kyytiin. Auton omistajaa ei tule kohdella muista matkustajista poikkeavasti, vaan hän on oikeutettu samoilla perusteilla korvauksiin kuin muutkin matkustajat.
Korkein oikeus katsoi, että EYT:n antaman tulkintasäännön mukaan matkustajien oikeutta saada korvausta liikennevakuutuksesta ei voitu tässä tapauksessa rajoittaa. Matkustajat olivat kyllä olleet tietoisia kuljettajan humalatilasta ja siten hyväksyneet tavallista suuremman onnettomuusriskin. Tämä ei kuitenkaan ollut sellainen itse aiheutettu vahinko, jonka perusteella korvausten maksaminen liikennevakuutuksesta tulisi evätä. Korkein oikeus määräsi kaikkien matkustajien korvaukset maksettavaksi liikennevakuutuksesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa