Minilex - Lakipuhelin

Sukunimen muuttaminen avioliiton purkautumisen jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioeron jälkeen henkilö haluaa usein muuttaa sukunimeään. Sinänsä avioliiton purkautuminen tarkoittaa myös tilanteita, joissa puoliso kuolee, mutta silloin leski harvemmin haluaa muuttaa nimeä. Nimioikeudellisesti tilanteet kuitenkin rinnastuvat toisiinsa.

Avioliiton purkautuminen ei sinällään muuta henkilön sukunimeä, eikä kenelläkään ole velvollisuutta vaihtaa sen vuoksi sukunimeään. Kukaan ei voi vaatia entistä puolisoaan muuttamaan nimeään, vaan kumpikin päättää itse sukunimestään.

Jos eronnut haluaa kuitenkin vaihtaa sukunimensä, onnistuu se Digi- ja väestötietovirastolle tehtävällä hakemuksella. Myös silloin, jos henkilö haluaa sukunimiyhdistelmän tai hän haluaa luopua sukunimiyhdistelmään kuuluvasta sukunimestä, on sitä haettava hakemuksella. Sukunimiyhdistelmä tarkoittaa kahdesta eri sukunimestä väliviivalla tai erikseen kirjoittamalla muodostettua yhdistelmää (esim. Virtanen-Aho, Aho-Virtanen, Virtanen Aho tai Aho Virtanen). Hakemuksella voi myös lisätä tai poistaa väliviivan sukunimiyhdistelmästään.

Eronnut voi ottaa käyttöön vanhan sukunimensä tai esivanhemmilleen (korkeintaan viidennessä polvessa) kuuluneen sukunimen. Tavallisesti eronnut haluaakin muuttaa nimensä takaisin omaksi tyttö- tai poikanimekseen.

Eronnut voi myös hakea esimerkiksi sukunimeä, joka on käytössä hänen lapsellaan tai sisaruksellaan. Tällaisessa tilanteessa sukunimen muuttamiseen tarvitaan kuitenkin suostumus kaikilta, joilla on haettu sukunimi käytössään. Nimensä voi muuttaa myös käytössä olevaksi sukunimeksi, jos hakijan esittämän sukunimen ottaminen on perhesuhteissa tapahtuneiden muutosten tai muun erityisen painavan syyn takia erityisen perusteltua. Lisäksi eronnut voi hakea sellaista sukunimeä, joka ei ole vielä kenelläkään käytössä. Tällöin sukunimen on kuitenkin täytettävä tietyt uudelle sukunimelle asetetut edellytykset.

Hakemus tehdään Digi- ja väestötietovirastolle kirjallisesti. Hakemuksessa on ilmoitettava haluttu sukunimi ja perusteet uudelle sukunimelle, ellei se ole selvästi tarpeetonta. Hakemuksen käsittelystä peritään käsittelymaksu.

Jos eronnut hakee vain paluuta entiseen sukunimeensä, voidaan hakemus tehdä Digi- ja väestötietoviraston verkkopalvelussa. Jo omassa käytössä ollutta sukunimeä haettaessa myös käsittelymaksu on pienempi (45e). Muissa nimenmuutostapauksissa hakemus voidaan tehdä joko sähköisellä verkkolomakkeella, asioimalla Digi- ja väestötietoviraston toimipisteessä tai lähettämällä hakemus postitse tai salatulla sähköpostilla. Tällöin hakemuksen käsittely maksaa 110e.

Henkilö siis voi avioliiton purkauduttua säilyttää avioliitosta saamansa sukunimen, tai vaihtaa sukunimensä Digi- ja väestötietovirastolle tehtävällä hakemuksella.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa