Nimioikeus liittyy vahvasti yksilön minuuteen, suvun siteisiin ja koko suomalaiseen nimikulttuuriin. Nimilainsäädäntö heijastelee kunkin ajan arvokäsityksiä. Esimerkiksi 1920-luvulta 1980-luvulle laki vaati, että avioituva vaimo ottaa miehensä sukunimen. Nimioikeus on sittemmin muuttunut tasa-arvoisempaan ja vapaamielisempään suuntaan. Nykyään hyväksytäänkin melko erikoisiakin etunimiä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin todennut, että lapsen nimen valinta kuuluu perhe- ja yksityiselämän suojan piiriin.
Kuitenkin nimioikeus liittyy myös yhteiskunnan käytäntöjen, kuten viranomaistoiminnan, sujuvuuteen. Esimerkiksi nimen muuttaminen useaan kertaan vaatii hyviä perusteita muun muassa siksi, että se aiheuttaa sekaannusvaaroja. Myös vaatimus nimikäytännön noudattamisesta liittyy käytännön syihin: jos ei voisi olla varma, kirjoitetaanko henkilön nimi Maija, Maia, Maya tai Maiya, vaiva olisi melkoinen. Onkin ymmärrettävää, että nimiasioita hoitaa lähinnä valtion viranomainen, Digi- ja väestötietovirasto. Digi- ja väestötietoviraston päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Minilexin lakipuhelin on niitä harvoja palveluita, joita suosittelen ystävilleni.
Mies, Länsi-Suomi
Lakimiehet ovat avuliaita ja löytävät ratkaisuja vaikeilta tuntuviin asioihin.
Nainen, Etelä-Suomi
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Nainen, Itä-Suomi
Nimi- ja tunnisteoikeus on siinä mielessä kaksijakoinen ala, että tunnisteoikeus käsittelee hyvin toisenlaisia kysymyksiä kuin nimioikeus - nimittäin tunnisteita ja tunnistamisasiakirjoja. Suomessa tärkein tunniste on henkilötunnus, johon esimerkiksi monet viranomaisrekisterit perustuvat. Henkilötunnus on niin tärkeä, että sen päätyminen vääriin käsiin aiheuttaa monenlaista vahinkoa. Siksi viranomaiset eivät saa käsitellä henkilötunnuksia, milloin haluavat, vaan ainoastaan laissa mainituissa tilanteissa.
Tärkeimpiä tunnistamisasiakirjoja ovat passi ja henkilökortti. Tunnistaminen siis perustuu asiakirjassa oleviin henkilötietoihin ja henkilön kuvaan. 2000-luvulla terrorismi on kuitenkin saanut monet ajattelemaan, että nämä keinot eivät takaa riittävän varmaa tunnistamista. Siksi nykyään Suomessakin käytetään passeissa biometrisiä tunnisteita, eli sormenjälkiä. Tunnisteoikeuden normit perustuvatkin vahvasti käytännön syihin, kuten yhteiskunnan sujuvuuteen ja turvallisuuteen.