Minilex - Lakipuhelin

Lapsen nimen vaihdos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tietyissä tilanteissa lapsen nimi saatetaan haluta muuttaa. Tyypilliset perhesuhteissa tapahtuvat muutokset, kuten vanhempien avioituminen tai eroaminen, voivat aiheuttaa tarpeen muuttaa myös lapsen sukunimeä. Myös lapsen etunimen muuttaminen on mahdollista, jos esimerkiksi oma etunimi ei lasta itseään miellytä.

 

Lapsen etunimen muuttaminen

Jos huoltajat haluavat muuttaa alaikäisen lapsensa etunimen, tulee heidän olla asiasta yksimielisiä. Jos lapsella siis on kaksi huoltajaa, ei toinen huoltaja voi omin päin päättää lapsen etunimen muuttamisesta.

12 vuotta täyttäneen lapsen etunimeä ei kuitenkaan voida muuttaa pelkällä huoltajien päätöksellä, vaan etunimen muuttamiseen tarvitaan lapsen suostumus. Suostumusta ei tosin edellytetä, jos lapsi sairautensa tai vammaisuutensa takia ei voi ilmaista tahtoaan asiassa.

Vaikka lapsi olisi alle 12-vuotias, voi hänen mielipiteensä vaikuttaa nimiasian ratkaisemiseen, jos häntä pidetään siinä määrin kehittyneenä, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota. Tällöin lapsen nimeä ei saa muuttaa vastoin hänen tahtoaan.

15 vuotta täyttänyt alaikäinen voi jo itse tehdä aloitteen nimensä muuttamiseksi, mutta asiassa voidaan kuulla alaikäisen huoltajia. Huoltajien kuuleminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että huoltajan suostumus olisi lapsen etunimen muuttamisen edellytys 15–17-vuotiaiden henkilöiden kohdalla. Alaikäisen oma mielipide on asiassa ratkaisevassa asemassa.

Alaikäisen nimen muuttamista on kuitenkin rajoitettu. Alaikäisen etunimen muuttaminen ei etu- ja sukunimilain mukaan ole ilman erityistä syytä mahdollista, jos lapsen nimeä on muutettu kolme kertaa ennen kuin tämä on täyttänyt 12 vuotta. Rajoituksen on tarkoitus palvella lapsen etua estämällä nimen jatkuva muuttaminen.

Etunimen muuttaminen tapahtuu kirjallisella hakemuksella Digi- ja väestötietovirastolle. Hakemuksen tulee sisältää haluttu etunimi ja perusteet uudelle nimelle. Uuden etunimen on täytettävä samat edellytykset kuin sen etunimen, joka lapselle on alun perin annettu. Näin ollen etunimiä saa olla enintään neljä ja etunimien tulee täyttää nimilainsäädännössä asetetut nimen hyväksyttävyyden edellytykset.

 

Lapsen sukunimen muuttaminen

Lapsen sukunimi voidaan jälkikäteen muuttaa lapsen isän sukunimeksi, jos vanhemmilla ei lapsen syntyessä ollut yhteistä sukunimeä ja isyys ei ollut vahvistettu lapsen nimen ilmoittamisen hetkellä. Tällöin vanhemmat voivat isyyden vahvistamisen jälkeen sopia, että alaikäisen lapsen sukunimi muutetaan isän sukunimeksi. Myös äiti ainoana huoltajana voi päättää siitä, että lapsen sukunimi muutetaan isän sukunimeksi.

Alaikäisen lapsen sukunimen muuttaminen on tavallista myös silloin, kun lapsen vanhemmat menevät naimisiin ja ottavat yhteisen sukunimen. Tällöin lapsenkin sukunimi voidaan muuttaa, jotta koko perhe saa saman sukunimen.

Lapsi voi saada uuden sukunimen silloinkin, kun toinen lapsen vanhemmista menee naimisiin muun henkilön kuin lapsen toisen vanhemman kanssa ja ottaa tämän kanssa yhteisen sukunimen. Lapsen sukunimen muuttaminen on tässä tapauksessa mahdollista, jos avioituva vanhempi on lapsen huoltaja. Yhteishuoltajuussuhteessa kuitenkin toisenkin huoltajan suostumus lapsen sukunimen muuttamiseen tarvitaan. Jos siis esimerkiksi lapsen ja lapsen huoltajana toimivan isän sukunimi on Saarinen, voidaan myös lapsen sukunimi muuttaa Virtaseksi, jos isän ja tämän uuden puolison yhteiseksi sukunimeksi tulee Virtanen.

Jos henkilö solmii avioliiton alaikäisenä, hän saa päättää itse sukunimensä muuttamisesta avioitumisen yhteydessä.

Lapsen huoltajien täytyy olla yksimielisiä lapsen sukunimen muuttamisesta, joten yhteishuoltajuussuhteessa toinen huoltaja ei voi yksin päättää lapsen nimen muuttamisesta. Kuitenkin myös sukunimen muutostilanteissa riittävän kypsällä lapsella on itsemääräämisoikeus. Sukunimeä ei ensinnäkään voida muuttaa huoltajien päätöksellä ilman 12 vuotta täyttäneen lapsen suostumusta. Sukunimen muutos ei tule kyseeseen silloinkaan, jos sukunimen muuttamista vastustava lapsi on alle 12-vuotias mutta niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota. Lapsen suostumusta ei tarvita, jos lapsi on sairauden tai vammaisuuden vuoksi estynyt ilmaisemaan tahtonsa.

Lapsen sukunimen muuttaminen missä tahansa tilanteessa tapahtuu Digi- ja väestötietovirastolle toimitettavalla kirjallisella hakemuksella. Hakemuksessa on mainittava haluttu sukunimi ja esitettävä perusteet nimimuutokselle.

Etu- ja sukunimilain mukaan myös sukunimen muuttaminen vaatii erityisen syyn, jos lapsen etu- tai sukunimeä on jo ennen 12 vuoden ikää muutettu kolme kertaa. Lain mukaan lapsen sukunimen muuttamista ei myöskään ilman erityistä syytä hyväksytä, jos muutos aiheuttaisi sen, että nimiyhteys molempiin vanhempiin katkeaisi tai sen, että alaikäisillä täyssisaruksilla olisi eri sukunimet.

 

Vinkit

  • Yhteishuoltajuussuhteessa lapsen nimen muuttaminen edellyttää molempien huoltajien suostumusta.
  • Kun lapsen nimen muuttamista harkitaan, on myös lapsen omalla mielipiteellä painoarvoa. Nimeä ei voida muuttaa ilman 12 vuotta täyttäneen lapsen suostumusta, mutta myös nuoremman lapsen vastustus voi estää nimen muuttamisen, jos hän on kehitystasoltaan riittävän kypsä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa