Minilex - Lakipuhelin

Lasten harvinaiset nimet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Nykyään jonkinasteiseksi trendiksi voi kai laskea sen, että yhä useammat vanhemmat haluavat antaa lapselleen harvinaisen nimen. Laissa ei ole erikseen kielletty harvinaisen nimen antamista lapselle. Lapsen etunimen tulisi kuitenkin noudattaa etu- ja sukunimilain edellyttämiä vaatimuksia.

Lapselle ei voida hyväksyä sellaista nimeä, josta voi aiheutua lapselle haittaa tai on muuten nimeksi selvästi soveltumaton. Nimi ei saa myöskään aiheuttaa pahennusta. Näistä edellytyksistä ei voida poiketa missään olosuhteissa.

Lapselle ei tule antaa nimeä, joka muodoltaan tai kirjoitustavaltaan poikkeaa vakiintuneesta nimikäytännöstä, nimen tulee myös olla lapsen sukupuolen mukainen, eikä lapsen etunimeksi saa antaa sukunimityyppistä nimeä. Nämä edellytykset ovat harkinnanvaraisia ja niistä voidaan poiketa erityisestä syystä. Lapsen ensimmäiseksi etunimeksi ei voida antaa isän tai äidin etunimestä muodostettua poika- tai tytärloppuista nimeä. Tällainen nimi voidaan antaa kuitenkin toiseksi, kolmanneksi tai neljänneksi etunimeksi. Näiden kehysten puitteissa harvinaiset nimet ovat sallittuja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa