Minilex - Lakipuhelin

Mitä eroa on elatustuella ja elatusavulla?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Alaikäisellä on oikeus riittävään elatukseen, eli perustarpeistaan, hoidostaan ja koulutuksestaan aiheutuvien kustannusten korvaamiseen. Oikeus elatukseen käsittää lapsen aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, ja se on riippuvainen lapsen iästä ja kehitystasosta. Elatuksesta huolehtiminen kuuluu ensisijaisesti vanhempien vastuulle. Toisinaan lapsi ei saa osakseen riittävää elatusta vanhemmiltaan, jolloin hänellä voi olla oikeus valtion myöntämään avustukseen eli elatustukeen.

Elatusapu tarkoittaa lapsessa erossa asuvan vanhemman vastuulla olevaa rahasuoritusta lapsen elatusta varten. Lapsen kanssa pysyvästi asuva vanhempi vastaa lapsensa elatuksesta lähinnä sitä mukaan kuin kustannuksia lapsen tarpeiden tyydyttämisestä syntyy. Elatusavun maksaminen perustuu sopimukseen tai tuomioon ja se on suoritettava yleensä kerran kuukaudessa lapsen lähihuoltajan tilille. Mikäli elatusapu ongelmattomasti auttaa kattamaan lapsen riittävän elatuksen, ei elatustuki tule lainkaan ajankohtaiseksi. 

Elatustuki on Kansaneläelaitoksen maksama avustus lapsen elatusta varten. Tuen saamiselle on oltava laillinen peruste. Perusteet on tarkoin rajattu, eli oikeus elatustukeen ei voi syntyä minkä tahansa elatukseen liittyvän syyn perusteella. Elatustuki on kytköksissä elatusapuun tilanteissa, joissa vanhempi on laiminlyönyt elatusavun maksamisen tai vanhemman maksukyky on puutteellinen. Elatustuella ei sen sijaan ole mitään yhteyttä elatusapuun esimerkksi silloin, kun lapsi on isättömänä vailla riittävän elatuksen saamista.

Elatusapu toteutuu perheen sisällä ja elatustuki on yhteiskunnallisesti kytköksissä sosiaalihuoltoon. Elatusapu ja elatustuki ovat siten täysin eri suorituksia, vaikka niiden yhteisenä tarkoituksena on turvata alaikäiselle kuuluva riittävä elatus. Lakimieheltä kannattaa varmistaa, voiko lapsella olla oikeus elatustukeen riippumatta vahvistetusta elatusapusopimuksesta tai -päätöksestä. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]