Minilex - Lakipuhelin

Elatusapu ja lapsen osuus asumiskustannuksista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Laissa ei ole tarkkoja ohjeita lapsen asumiskustannusten vaikutuksesta elatusapuun, mutta elatusavun laskemisessa voidaan käyttää apuna oikeusministeriön julkaisemaa ohjetta (oikeusministeriön julkaisu 2007:2).

Lapsen osuus asumiskustannuksista huomioidaan laskettaessa lapsen elatuksen tarvetta. Oikeusministeriön ohjeessa lapsen elatuksen tarve jakautuu yleisiin ja erityisiin kustannuksiin. Yleiset kustannukset koostuvat mm. ruoka- ja vaatemenoista, ja niiden osalta ohjeessa on määritelty kiinteä rahasumma lapsen iästä riippuen. Erityiset kustannukset puolestaan koostuvat menoista, jotka vaihtelevat suuresti perheiden välillä, ja sen takia ohjeessa ei ole niiden osalta kiinteitä rahasummia. Lapsen osuus asumismenoista kuuluu erityisten kustannusten ryhmään, eli asumismenot otetaan lähtökohtaisesti huomioon sen suuruisena kuin ne ovat.

Ohjeessa on erillinen laskentakaava sille, mikä osuus asumiskustannuksista katsotaan lapsen osuudeksi. Esimerkiksi jos perheessä on yksi lapsi ja yksi vanhempi, lapsen osuuden katsotaan olevan 23 %. Jos perheessä asuu muita lapsia, prosenttiosuus vähenee: esimerkiksi jos perheessä asuu kolme lasta, yhden lapsen osuus on 16 %.

Asumiskustannusten kokonaismäärästä vähennetään vanhemmalle mahdollisesti maksettava asumistuki. Lisäksi siinä tapauksessa, että vanhempi asuu puolison kanssa, puolison oletetaan maksavan puolet asumiskuluista. Tässä tapauksessa lapsen osuus lasketaan siis vain puolikkaasta summasta.

Lapsen osuus asumismenoista lasketaan vain lähivanhemman asumiskustannuksista. On kuitenkin tyypillistä, että myös etävanhempi tarvitsee asunnon, jossa on tilaa lapselle. Tämä otetaan huomioon niin, että etävanhemman asumismenot huomioidaan laskettaessa etävanhemman elatuskykyä, joka puolestaan vaikuttaa elatusavun loppusummaan. Lisäksi etävanhemman maksamaan elatusapuun voidaan tehdä luonapitovähennys, jos hän pitää lasta luonaan.

Vanhempien ei kuitenkaan ole pakko käyttää ohjeen laskentatapaa elatusavusta sopiessaan, vaan he voivat lähtökohtaisesti sopia elatusavun määrästä mieleisellään tavalla. Summan täytyy kuitenkin olla sekä vanhempien että lapsen kannalta kohtuullinen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]