Minilex - Lakipuhelin

Elatusapu ja uusperhe

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos toinen tai molemmat vanhemmista elävät uusperheessä, elatusavun laskeminen yleensä monimutkaistuu. Lapsen elatuksesta annetussa laissa eli ns. elatuslaissa ei ole täsmällisiä sääntöjä siitä, miten uusperhe vaikuttaa elatusavun määrään. Sen sijaan oikeusministeriön ohje elatusavun suuruuden arvioimiseksi (oikeusministeriön julkaisu 2007:2) sisältää yksityiskohtaiset ohjeet elatusavun määrästä, ja ohjeessa on otettu huomioon myös erilaiset perhemuodot. Ohje ei ole sitova, eli vanhemmat voivat halutessaan sopia elatusavusta myös ohjeesta poikkeavalla tavalla, kunhan lopputulos on kaikkien kannalta kohtuullinen.

Kun lasketaan elatusavun määrää uusperheessä, on ensin otettava huomioon, että kaikilla perheenjäsenillä ei ole lakisääteistä elatusvelvollisuutta toisiaan kohtaan. Elatuslain mukaan lapsen elatuksesta vastaavat hänen vanhempansa, eli esimerkiksi uuden puolison lapsia kohtaan ei voi syntyä lakisääteistä elatusvelvollisuutta. Lisäksi elatusavun määrään vaikuttaa joissain tapauksissa se, että myös aviopuolisoilla on avioliittolain mukaan elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan, kun taas avopuolisoilla ei tällaista elatusvelvollisuutta ole. Seuraavassa käydään pääpiirteittäin läpi uusperheen eri jäsenien vaikutus elatusavun määrään oikeusministeriön ohjeen mukaisesti.

Uusi puoliso

Vanhemman uusi puoliso otetaan joissain tapauksissa huomioon, kun lasketaan vanhemman elatuskykyä. Ensinnäkin se elinkustannusten määrä, jonka vanhempi saa vähentää tuloistaan, laskee uuden puolison myötä: määrä on yksin asuvalla henkilöllä 614 euroa kuukaudessa ja parisuhteessa elävällä henkilöllä 517 euroa kuukaudessa (rahamäärät vuodelta 2020). Lisäksi parisuhteessa elävä vanhempi saa vähentää tuloistaan vain puolet asumiskuluista, sillä puolison oletetaan yleensä vastaavan omasta puolikkaastaan. Elatusavun määrässä voidaan myös huomioida se, että vanhemman uusi puoliso saattaa olla vanhemman elatuksen varassa.

Uudet lapset

Kun vanhemmalle syntyy uusi lapsi, joka asuu vanhemman kanssa samassa taloudessa, vanhemman elatuskykyä laskettaessa vanhemman tuloista voidaan tehdä elatusvähennys. Elatusvelvollisuusvähennyksen määrä on ⅛ verovuonna maksetusta elatusavusta, mutta kuitenkin enintään 80 euroa alaikäistä lasta kohden.

Puolison lapset

Vanhemman puolison lapsia, jotka eivät ole vanhemman omia, ei ohjeessa oteta juurikaan huomioon, vaikka lapsilla luonnollisesti onkin vaikutusta perheen taloudelliseen tilanteeseen. Ohjeen mukaan elatusapua ei ole kuitenkaan aina tarvitse laskea kaavamaisesti, vaan tarkoituksena on lopuksi arvioida, onko lopputulos kohtuullinen vanhempien sekä elatusapua saavan lapsen kannalta. On siis mahdollista, että jos puolison lapsilla on huomattava vaikutus perheen taloudelliseen tilanteeseen, tämä voidaan ottaa huomioon kohtuullisuusarvioinnissa, vaikka vanhemmalla ei olekaan elatusvelvollisuutta heitä kohtaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]