Minilex - Lakipuhelin

Elatusavun ulosotto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Elatusavun maksaminen voidaan vahvistaa joko tuomiolla tai elatusapusopimuksella. Vahvistettu elatusapusopimus voidaan panna täytäntöön niin kuin lainvoimainen tuomio. Elatusavusta tehty sopimus on esitettävä vahvistettavaksi sen kunnan sosiaalilautakunnalle, jossa lapsella on asuinpaikka. Jos lapsella ei ole Suomessa asuinpaikkaa, sopimus esitetään sen kunnan sosiaalilautakunnalle, jossa elatusvelvollisella on asuinpaikka. Jos kummallakaan heistä ei ole Suomessa asuinpaikkaa, sosiaalilautakunta voi vahvistaa elatusavusta tehdyn sopimuksen, jos suomalainen tuomioistuin on asiassa toimivaltainen.

Ulosotto juoksevan elatusavun tapauksessa

Juoksevalla elatusavulla tarkoitetaan elatusapua, joka erääntyy jatkuvasti tietyin väliajoin. Lähtökohtaisesti velallisen palkasta saadaan ulosmitata vain tietty laissa säädetty määrä. Velallisen toimeentuloa varten jätetään ulosmittaamatta aina määrä, jota kutsutaan suojaosuudeksi. Jos perittävänä on lapsen juokseva elatusapu, palkasta saadaan ulosmitata säännönmukaista suurempi määrä. Näin menetellään, jos ulosmittaus on tarpeen palkan maksukautta vastaavan elatusapumäärän suorittamiseksi.

Jos juoksevan elatusavun lisäksi perinnässä on aiemmin erääntynyttä elatusapua tai muita saatavia, ulosmitattava määrä saadaan ylittää enintään palkan maksukautta vastaavan elatusavun määrällä. Velalliselle on kuitenkin aina jätettävä vähintään kolmasosa palkasta eikä suojaosuutta saa ulosmitata. 

Muusta kuin määräajoin maksettavasta palkasta tulee jättää ulosmittaamatta vähintään kolmasosa kustakin palkkaerästä.

Vapaakuukaudet

Elatusapuelalliselle voidaan antaa painavasta syystä niin sanottuja vapaakuukausia, jolloin palkkaa ei ulosmitata. Näin voidaan menetellä, jos velalliselle maksettavan palkan ulosmittaus toimitetaan 

  • Juoksevan elatusavun;
  • Erääntyneen elatusavun; tai 
  • Elatusavun ja muun saatavan perimiseksi.

Maksulykkäys

Velalliselle voidaan myöntää painavasta syystä maksulykkäys. Ilman hakijan suostumusta ulosottomies ei saa antaa velalliselle maksuaikaa, jos perittävänä on lapsen elatusapu. 

Pääsäännön mukaan ulosottomies saa jättää saatavan perimättä ja tehdä lopputilityksen, jos hakijan saatavasta on tilityksen jälkeen jäljellä vain vähäinen rahamäärä. Sääntö ei kuitenkaan koske lapselle tulevaa elatusapua tai sille kertyvää viivästyskorkoa.

Kysy lisää elatusapuun liittyvistä asioista lakimiehiltämme!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]