Minilex - Lakipuhelin

Lapsen elatusavun sovittelu tuomioistuimessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsen elatusapua koskeva riita voidaan käräjäoikeudessa ratkaista tuomioistuinsovittelussa, joka on oikeudenkäynnin vaihtoehto. Usein kysymys lapsen elatusavusta käsitellään osana huoltoriitaa asiantuntija-avusteisessa huoltoriidan sovittelussa. Tällöin sovitteluistunnossa on perheasioihin perehtyneen tuomarin lisäksi läsnä asiantuntija-avustaja, tyypillisesti lasten psykologi tai sosiaalityöntekijä. Kun kyse on ainoastaan lapsen elatusapuun liittyvästä erimielisyydestä, tapahtuu sovittelu tavallisessa tuomioistuinsovittelussa. Tällöin sovittelu eroaa asiantuntija-avusteisesta huoltoriidan sovittelusta vain siten, ettei istunnossa ole asiantuntijaa. 

Elatusavun sovittelu tapahtuu aina lapsen edun asettamissa rajoissa ja tuomarin on otettava sovittelussa tarkasti huomioon, mitä lapsen elatuksesta säädetään. Myös lasta itseään voidaan tarvittaessa kuulla. Muilta osin menettely on vapaamuotoista ja neuvottelujen kautta etenevää. Sovittelussa on mahdollista keskustella myös ilman toisen vanhemman läsnäoloa. Lisäksi sovittelussa voidaan ratkaista monia sellaisia elatusapuun ja arkielämään liittyviä erimielisyyksiä, joita ei lainkaan käsitellä oikeudenkäynnissä. Sovittelun tavoitteena on löytää kaikkia osapuolia tyydyttävä, kokonaisvaltainen ja kestävä sovintoratkaisu. Sovittelu on luottamuksellista ja sovitteluistunto käydään tyypillisesti suljetuin ovin.

Sovittelu päättyy, kun asiassa päästään sovintoon, vanhempi ei halua jatkaa sovittelua tai kun tuomarin mukaan jatkamiselle ei ole edellytyksiä. Jos vanhemmat pääsevät elatuksesta sovintoon joko kokonaan tai osittain, voi tuomari vahvistaa tehdyn sovintosopimuksen. Vahvistettu sovinto on suoraan täytäntöönpanokelpoinen, vaikka sopimus sitoo vanhempia myös ilman vahvistusta. Jos sovintoon ei päästä, aiemmin vireillä ollut asia palautuu oikeudenkäyntiin. Muussa tapauksessa elatusapua koskeva asia voidaan kanteella saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Sovittelijana toiminut tuomari ei salassapitovelvollisuuden vuoksi osallistu asian mahdolliseen oikeudenkäyntiin.

Vanhemmat voivat hakea tuomioistuinsovitteluun joko yhdessä tai erikseen käräjäoikeuteen toimitettavalla vapaamuotoisella hakemuksella. Sovittelu voidaan aloittaa vain molempien vanhempien suostumuksella. Elatusapua koskeva asia voidaan siirtää tuomioistuinsovitteluun myös vireillä olevasta oikeudenkäynnistä, jolloin oikeudenkäynti keskeytetään sovittelun ajaksi. Siirtäminen on mahdollista valmistelun päättymiseen saakka ja päätöksen sovittelun aloittamisesta tekee aina tuomioistuin. Menettelynä sovittelu on oikeudenkäyntiä huomattavasti nopeampi, sillä se pyritään toteuttamaan kuuden viikon kuluessa. Vanhemmat vastaavat elatusavun sovittelun kustannuksista itse. Tuomioistuin perii sovittelusta 250 euron käsittelymaksun, mutta mahdollisen asiantuntija-avustajan käyttö on vanhemmille ilmaista. Vanhemmilla on aina mahdollisuus käyttää sovittelussa lakimiesavustajaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]