Minilex - Lakipuhelin

Elatusvelvollisen suojaosuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ulosottomenettelyn kohteelle on aina jätettävä riittävästi varoja itsensä ja perheensä elättämiseen. Velalliselle on jätettävä tämän säännöllisestä palkasta tietty osuus joka kuukausi välttämättömiä elinkustannuksia varten. Henkilö voi olla elatusvelvollinen puolisoaan, omaa lastaan tai puolisonsa lasta kohtaan. Jos velallinen ei itse asu samassa taloudessa oman lapsensa kanssa, on hänellä yleensä velvollisuus maksaa lapselle elatusapua. Elatusapu on kuukausittainen rahamääräinen suoritus lapsen elatusta varten. Samassa talossa asuvan lapsen elatuksesta elatusvelvollinen vastaa sitä mukaan, kuin kuluja lapsen hoidosta, koulutuksesta ja muista perustarpeista syntyy.

Velallisen kuukausittainen suojaosuus säännöllisestä palkasta on tällä hetkellä 22,63 euroa päivässä hänen itsensä osalta ja 8,12 euroa jokaisen hänen elättämänsä henkilön osalta. Jos puolison tai lapsen omat tulot ylittävät suojaosuuden määrän kuukaudessa, ei heitä lasketa mukaan suojaosuuden määrittämiseen. Suojaosuus kuukaudessa on päiväkohtainen suojaosuus kerrottuna palkanmaksukauden päivien määrällä.

Varsinaisen elatusavun maksaminen voi vaikuttaa eri tavoin ulosottoon ja velallisen käyttöön jäävän omaisuuden määrään. Velalliselle jää suurempi osuus tulojaan omaan käyttöönsä, jos hänen maksukykynsä on esimerkiksi elatusapuvelvollisuuden takia olennaisesti heikentynyt. Elatusavun maksaminen voi oikeuttaa velallisen myös niin sanottujen vapaakuukausien saamiseen, eli ulosottomenettelyn keskeyttämiseen määräajaksi. Jos velallinen ei saa maksettua elatusapua, voidaan sen suorittamiseksi ulosmitata säännönmukaista suurempi määrä rahaa. 

Suojaosuuden laskemisessa sovellettavat arvot vaihtelevat ajoittain. Lakimieheltä kannattaa varmistaa se, kuinka paljon ulosottovelallisen elatuksen varassa olevat henkilöt tarkalleen vaikuttavat suojaosuuden määrään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]