Minilex - Lakipuhelin

Työsuhteen ehtojen muuttamisen perusteet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työsuhteen ehdot voivat muuttua ensinnäkin, jos lainsäädäntöön tulee muutoksia. Työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia keskenään uusista työsuhteen ehdoista. Koska työsopimuksessa on sovittu keskeisistä työsuhteen ehdoista, joita osapuolten on noudatettava, edellyttää ehtojen muuttaminen lähtökohtaisesti uutta sopimusta ehdoista. Toisaalta, jos työsuhteen ehdot perustuvat työehtosopimukseen, voivat ehdot muuttua silloin, kun työehtosopimukseen sovitaan muutoksista.

Lisäksi työsuhteen ehtoja on mahdollista muuttaa silloin, jos esimerkiksi taloudellinen irtisanomisperuste on olemassa. Tällöin työnantaja voi kustannussäästöjen vuoksi muuttaa työsopimuksessa sovittuja ehtoja epäedullisemmiksi irtisanomisaikaa noudattamalla. Tällöin työtä tavallaan tarjotaan irtisanomisen tai lomautuksen vaihtoehdoksi, joten työntekijän ei tarvitse suostua työsuhteen ehtojen muuttamiseen.

Työsuhteen ehtojen muuttaminen ei pääsääntöisesti voi tapahtua pelkästään työnantajan yksipuolisella määräyksellä, vaan muuttaminen edellyttää työntekijän suostumista. Toisaalta, jos työsuhteen ehdoista kuten työajasta tai työtehtävistä on sovittu hyvin väljästi, eli esimerkiksi vain viikkotuntimäärästä, voi työnantaja antaa tarkennuksia työajan sijoittumisesta työnjohtovaltansa perusteella. Kyse ei tällöin kuitenkaan ole varsinaisesta työsuhteen ehtojen muuttamisesta.

Työnantajalla onkin oikeus muuttaa työnteon ehtoja yksipuolisesti työnjohtovaltansa rajoissa, mutta ei oikeutta muuttaa työsuhteen ehtoja, ellei voimassa ole laillista irtisanomisperustetta, joka mahdollistaisi ehtojen muutokset. Työsuhteen ehtojen olennainen muuttaminen yksipuolisesti on mahdollista toteuttaa noudattamalla irtisanomisaikaa. Työntekijän onkin otettava uusi työ vastaan uusin ehdoin, jos haluaa työsuhteen jatkuvan. Tässä tapauksessa on noudatettava samanlaista ilmoitusmenettelyä kuin työsuhdetta irtisanottaessa.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa