Minilex - Lakipuhelin

Turvaväli vaihtelee olosuhteiden mukaan

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tavallisimpia liikenneonnettomuuksia ovat peräänajot ja ketjukolarit. Näiden onnettomuuksien syy on ilmeinen. Ajoneuvojen kuljettajat ajavat toisiinsa nähden liian lähekkäin ja turvallisuusväli, eli arkikielessä tavallisemmin puhuttu turvaväli, unohdetaan.

Laissa on säädetty, että etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon on sovitettava sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ole, vaikka tämä ajoneuvo pysäytettäisiin. Välimatka on siis pidettävä sellaisena, että ajoneuvon kuljettaja pystyy turvallisesti pysäyttämään ajoneuvon siinäkin tapauksessa, että edellä kulkeva ajoneuvo äkillisesti pysähtyy. Tarkkaa metrimäärää laissa ei kuitenkaan säädetä, sillä turvaväli vaihtelee sekä olosuhteiden että tilanteiden mukaan. Turvavälistä taajaman ulkopuolella liikuttaessa todetaan kuitenkin, että muuta liikennettä selvästi hitaammin ajavien moottorikäyttöisten ajoneuvojen on pidettävä toisiinsa sellaiset etäisyydet, että ohittava ajoneuvo voi vaaratta ajaa niiden väliin.

Hyvänä ohjeena taajamassa ajamiseen on pidetty, että turvavälin tulisi olla vähintään puolet ajoneuvon kulkunopeudesta kilometreinä tunnissa. Jos esimerkiksi sallittu maksiminopeus on 50 km/h, tulisi turvavälin olla 25 metriä. Vastaavasti, kun nopeus kasvaa, myös jarrutusmatka pitenee ja turvaväliä tulee myös lisätä. Mikäli ajoneuvon vauhti on esimerkiksi 100 km/h, tulisi turvavälin metrimääräisesti vastata kulkunopeutta kilometreinä tunnissa ja olla näin ollen vähintään 100 metriä. Liukkaalla kelillä turvavälin tulee luonnollisesti olla suurempi kuin kuivalla kelillä.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa