Minilex - Lakipuhelin

Ajoneuvon poistaminen liikennekäytöstä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ajoneuvon poistamisella liikennekäytöstä tarkoitetaan sitä, että ensirekisteröity ajoneuvo poistetaan väliaikaisesti liikenteessä käytöstä. Poistosta merkitään samalla tieto ajoneuvorekisteriin. Liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo on poistosta johtuen käyttökiellossa, kuten myös esimerkiksi silloin, kun asianmukaista katsastusta ei ole tehty. Ajoneuvon käyttökiellolla tarkoitetaan sitä, ettei liikennekäyttö ole sallittua. Mikäli ajoneuvoa käytetään väliaikaisen poiston jälkeen käyttökiellon vastaisesti, voidaan käytöstä määrätä lisävero. Mikäli henkilö syyllistyy liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käyttämiseen poiston aikana, voidaan teosta myös määrätä ajoneuvorikkomuksen perusteella sakko. Lisäksi poliisilla on mahdollisuus tällöin poistaa ajoneuvon rekisterikilvet ja rekisteröintitodistus. Koska liikennekäytöstä poisto ei merkitse ajoneuvon lopullista rekisteristä poistamista, voidaan sama ajoneuvo ottaa liikennekäyttöön myöhemmin uudelleen, noudattaen liikennekäyttöön ottoa koskevia määräyksiä ilmoituksen teosta ja menettelystä.

Liikennekäytöstä poiston vaikutuksia

Liikennekäytöstä poistaminen vaikuttaa ajoneuvon haltijan tai omistajan kannalta niin, ettei siltä ajalta, jonka ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä peritä ajoneuvoveroa. Lisäksi myös poiston jälkeiseltä ajalta jo maksettu vero voidaan palauttaa tilille tai hyvittää seuraavalla verolipulla. Joissain tilanteissa liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa voidaan ajaa myös ilman ajoneuvoveron maksuvelvollisuutta. Tällaisina poikkeuksina voidaan mainita esimerkiksi ajoneuvon siirtäminen katsastukseen sille varattuna aikana ja ajoneuvon käyttäminen väliaikaista käyttöä koskevien säännösten mukaisesti koekilvillä tai siirtoluvalla. Liikennekäytöstä poistaminen vaikuttaa yleensä myös vakuutusmaksuihin ja vakuutuksen kokonaan lakkauttamisesta tulee erikseen sopia vakuutusyhtiön kanssa.

Ajoneuvon liikennekäytöstä poistoon liittyvien epäselvien kysymysten osalta on kannattavaa olla yhteydessä ammattitaitoiseen lakimieheen.

Ajoneuvon väliaikaisen liikennekäytöstä poistamisen voimassaolo

Ajoneuvon väliaikaista liikennekäytöstä poistoa koskeva ilmoitus tulee tehdä samana päivänä kuin ajoneuvon liikennekäyttö lopetetaan ja merkintä liikennekäytöstä poistosta tehdään kyseisen ilmoituksen tekopäivästä alkaen. Toisin sanoen poiston voimassaolo alkaa välittömästi. Väliaikaista ajoneuvon poistamista ei voi tehdä etukäteen, takautuvasti tai pelkästään määräajaksi ja poisto on voimassa toistaiseksi. Poisto voidaan poikkeuksellisesti merkitä myös aikaisemmasta päivästä kuin ilmoituksen tekopäivästä, mikäli siihen on erityisiä syitä.

Miten poistoa koskeva ilmoitus tehdään ja kuka sen voi tehdä?

Liikennekäytöstä poistoa koskeva ilmoitus on mahdollista tehdä sähköisesti Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin verkkosivuilla, jolloin poiston onnistuneen kirjautumisen voi myös tarkistaa oman ajoneuvonsa tiedoista. Lisäksi poiston tekeminen voi olla mahdollista oman vakuutusyhtiön sähköisissä palveluissa. Poistaminen liikennekäytöstä voidaan tehdä kaikille ajoneuvoille ja tekijänä voi olla joko ajoneuvon omistaja tai haltija. Poistamisen voi tehdä myös paikan päällä katsastustoimipaikalla, joka hoitaa väliaikaisten poistojen tekemistä, tai vakuutusyhtiössä. Jotta poisto voidaan suorittaa, pyydetään ajoneuvon haltijaa tai omistajaa esittämään todistus henkilöllisyydestään.

Ajoneuvon väliaikaisen poiston yhteydessä ei ole kannattavaa tai tarvittavaa palauttaa rekisterikilpiä. Rekisterikilpien palauttamatta jättäminen mahdollistaa uuden liikennekäyttöön oton sähköisesti, eikä ajoneuvon haltijan tai omistajan tällöin tarvitse maksaa uusien kilpien hankkimisesta. Kilpien palautuksen ei ole katsottu vaikuttavan siihen, miten liikennevakuutus tai rekisteritunnus on voimassa. Rekisteritunnuksen voimassaolon osalta voidaan huomioida, että voimassaolon päättymisen onkin katsottu olevan mahdollista ainoastaan silloin, kun ajoneuvo poistetaan liikennekäytöstä ulkomaille tai Ahvenanmaalle, se poistetaan lopullisesti rekisteristä tai, kun rekisteritunnus vaihdetaan. Mikäli ajoneuvo on poistettu väliaikaisesti liikennekäytöstä ja tapahtuu siihen liittyviä muutoksia, kuten omistajan tai haltijan vaihtuminen, on näistä muutoksista tehtävä normaalisti rekisteri-ilmoitus. Ilmoitus tulee tehdä seitsemän vuorokauden kuluessa muutoksen tapahtumisesta.

Mikäli ajoneuvo on myyty eteenpäin, ei myyjä voi enää poistaa sitä tilapäisesti liikenteestä. Tällöin on kuitenkin mahdollista tehdä luovutusilmoitukseksi kutsuttu ilmoitus, jonka avulla ajoneuvoverovelvollisuuden ja liikennevakuutuksen päättäminen voidaan varmistaa.

Onko liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käyttäminen lainkaan sallittua poiston aikana?

Liikenteestä poistettua ajoneuvoa voidaan tietyissä poikkeustilanteissa käyttää poiston tekemisestä huolimatta. Kyseiset tilanteet ovat samankaltaisia kuin tilanteet, joissa ajoneuvoa voidaan käyttää ajoneuvoverovapaasti, vaikka se on jo poistettu liikennekäytöstä.

Ajoneuvoa, jonka osalta poisto on jo tehty, voidaan käyttää ensinnäkin silloin, kun ajoneuvolle on myönnetty siirtolupa joko katsastukseen tai korjaamolle vientiä varten. Siirtoluvalla on yleisesti ottaen tarkoitettu lupaa, johon ajoneuvoon kiinnitettävät siirtomerkit ja liikennevakuutus liittyvät ja, jonka perusteella ajoneuvoa voidaan väliaikaisesti käyttää tai siirtää. Siirtoluvan voivat antaa Traficom ja Tulli ja lupa mahdollistaa ajoneuvon rajoitetun käytön liikenteessä ja muualla. Siirtolupaa tulee säilyttää mukana silloin, kun ajoneuvoa käytetään.

Toiseksi liikennekäytöstä jo poistettua ajoneuvoa voidaan käyttää koenumerokilvin, eli kilvin, jotka oikeuttavat koenumerotodistuksen nojalla ajoneuvon käyttöön liikenteessä. Traficomin on mahdollista myöntää koenumerotodistus enintään vuodeksi ajoneuvoja valmistavalle, myyvälle, varustavalle, korjaavalle tai kuljetustoimintaa harjoittavalle taikka ajoneuvoihin kohdistettua tutkimustoimintaa harjoittavalle liikkeelle, laitokselle tai muulle yhteisölle. Koenumerotodistus antaa oikeuden käyttää liikenteestä jo poistettua ajoneuvoa Suomessa koenumerokilvin, rajoitetusti ja tilapäisesti niin liikenteessä kuin muualla. Viraston on joissain tapauksissa mahdollista myös peruuttaa todistus. Koenumerotodistuksen on oltava mukana ajon aikana.

Kolmanneksi voidaan mainita, että liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa on sallittua käyttää liikenteessä ja muualla poistopäiväksi rekisteriin merkittävän vuorokauden loppuun saakka. Käyttö kyseisen päivän loppuun saakka on mahdollista, mikäli ajoneuvoa koskeva määräaikaiskatsastus on asianmukaisesti tehty, liikennevakuutus on edelleen voimassa, ajoneuvovero on maksettu ja rekisterikilvet ovat ajoneuvossa kiinnitettyinä. Ajoneuvo voidaan ajaa suorinta reittiä katsastukseen, mikäli sellainen on varattu, korjaukseen ja säilytykseen.

Neljänneksi ja viimeiseksi voidaan mainita mahdollisuus käyttää liikenteestä poistettua ajoneuvoa väliaikaisrekisteröintitodistuksen tai vientitodistuksen nojalla.

Mikäli kyse ei ole edellä mainituista tilanteista, on käyttö yleisesti ottaen liikenteestä poiston jälkeen kiellettyä, mikä koskee myös sellaisen ajoneuvon käyttöä, joka on ostettu liikennekäytöstä poistettuna.

Ajoneuvon liikenteestä poistaminen ulkomaille

Mikäli ajoneuvo on poistunut todistettavasti ulkomaille tai Ahvenanmaalle, voidaan asiasta tehdä ulkomaisen rekisteröintitodistuksen tai Suomen Tullin poistumisvahvistetun luovutuspäätöksen perusteella ilmoitus. Traficomin olisi tarkoitus saada Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion rekisteriviranomaisilta ilmoitus ajoneuvon rekisteröinnistä silloin, kun rekisteröinti toiseen talousalueen valtioon suoritetaan ensimmäistä kertaa, mutta myös ajoneuvon omistaja tai haltija voi edellä mainittujen asiakirjojen perusteella tehdä ilmoituksen. Niin ajoneuvoa koskevan liikennevakuutuksen voimassaolo kuin ajoneuvon verokausi katkeavat, kun ajoneuvo ilmoituksen perusteella poistetaan ulkomaille.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Väliaikainen liikennekäytöstä poisto voi ajankohtaistua, mikäli ajoneuvon käytössä on selkeitä jaksoja, jolloin ajoneuvoa ei käytetä.
  • Tieto siitä, että ajoneuvo on poistettu liikennekäytöstä, on nähtävissä viimeisimmässä ajoneuvoon liittyvässä rekisteröintitodistuksessa.
  • Poistoilmoituksen tekeminen on mahdollista myös sähköisesti.

Varoitukset

  • Ajoneuvon omistajalle tai haltijalle voi koitua seuraamuksia, mikäli ajoneuvoa käytetään käyttökiellon vastaisesti liikennekäytöstä poistamisen jälkeen.  

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]