Minilex - Lakipuhelin

Syrjinnän kielto työpaikkailmoituksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Syrjinnän kieltoa on noudatettava jo työpaikkailmoituksen tekemisen yhteydessä, koska työpaikkailmoitus ei saa olla syrjivä. Tämä tarkoittaa sitä, että työpaikkaa ei saa ilmoittaa pelkästään naisten tai miesten haettavaksi, ellei siihen ole painavaa ja hyväksyttävää syytä.

Jos työ, tehtävän laatu tai tasa-arvon edistäminen tasa-arvosuunnitelman mukaisesti kuitenkin sitä vaatii, ei ilmoitus välttämättä ole syrjivä. Työpaikkailmoitusta ei ole pidettävä syrjivänä myöskään silloin, jos tehtävänimike itsessään viittaa sukupuoleen. Tällainen nimike voi olla esimerkiksi lakimies. Sukupuoleen perustuvan syrjintäkiellon lisäksi on erikseen huomattava, että raskauteen tai vanhemmuuteen perustuva eriarvoinen kohtelu on myös syrjivää kohtelua. Raskauden tai vanhemmuuden perusteella työntekijää ei saa asettaa epäedullisempaan asemaan kuin muita työntekijöitä. Raskauteen ja vanhemmuuteen perustuva epäasiallinen kohtelu on kiellettyä jo työpaikkailmoituksen jättämisestä lähtien aina työsuhteen päättymiseen asti.

Työntekijää valitessaan työnantaja ei saa perustaa valintaa siten työnhakijan raskauteen tai vanhemmuuteen. Jos raskaana oleva työnhakija olisi muutoin pätevä työhön, ei häntä saa raskauden takia syrjäyttää, vaikka raskaudesta voisi mahdollisesi koitua tulevaisuudessa työnantajalle erilaisia lisäkustannuksia. Työnantaja ei näin ollen voi työhönottohaastattelussa tiedustella hakijoilta mahdollista raskautta tai perhesuunnitelmia. Tämän lisäksi raskaana oleva työnhakija ei ole velvollinen kertomaan työnantajalle raskaudestaan työhönottohaastattelussa.

Hyväksyttävän syyn perusteella työnantaja voi valinnassa sivuuttaa raskaana olevan työntekijän. Tällaisena syynä voi olla esimerkiksi työn laatu. Lisäksi se, jos raskaana oleva työnhakija kykenisi työskentelemään ainoastaan lyhyen ajan, voi olla perusteltu syy valinnalle. Myös raskauden suojeluun kohdistuvaa valintaa voidaan pitää hyväksyttävänä. Raskauden tai vanhemmuuden perusteella työnantaja ei voi myöskään rajoittaa työsuhteen kestoa. Työsuhdetta ei siten voi yksipuolisesti rajoittaa kestämään siihen asti, kunnes esimerkiksi äitiysloma alkaa. Työnantaja ei myöskään voi raskauden vuoksi jättää jatkamatta määräaikaisen työntekijän työsuhdetta, jos työtä olisi tarjolla. Lisäksi perhelomalta palaavalla on oikeus palata entiseen tai siihen rinnastettavaan työhön.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa