Minilex - Lakipuhelin

Oikean suorituksen määrittely

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suorituksen tulee olla sisällöltään oikea sekä laadultaan että määrältään. Mikäli suoritus ei vastaa ominaisuuksiltaan sitä, mistä ollaan sovittu, on siinä virhe ja siihen voidaan kohdistaa erilaisia seuraamuksia. Sopimukseen perustuvat suoritusvelvollisuudet tulisikin aina määritellä tarkasti, jotta epäselvyystilanteilta vältyttäisiin. Aina näin ei kuitenkaan ole, vaan osapuolet kirjaavat sopimukseen vain muutamia ehkä olennaisempia asioita. Tällöin riitatilanteissa sopimusta joudutaan tulkitsemaan ja täydentämään. Tarkoituksena tällöin on selvittää osapuolten yhteinen tahto. Sen selvittäminen voi olla, ja monesti riitatilanteessa onkin, vaikeaa. Apua voidaan saada ensinnäkin lain pääsäännöistä tai osapuolten mahdollisesta aikaisemmasta kauppatavasta.

Suorituksen laatu määrittyy usein sopimuksen solmimishetkellä. Osapuolet määrittävät suorituskohteen laadun. Jos on sovittu esimerkiksi tietyn yksilöllisen esineen luovutuksesta, oikea suoritus tarkoittaa sitä, että luovutettu esine on juuri se nimenomainen yksilöllinen esine, josta on sovittu. Se, kuinka merkittävän sopimusvirheen pienet eroavaisuudet suorituksen ja sopimuksen välillä aiheuttavat, ratkaistaan tapauskohtaisesti. Jos laadusta ei ole erikseen sovittu, on lähtökohta se, että tavaran tulee olla tavanomaista laatua ja soveltua tavanomaiseen käyttötarkoitukseensa.

Suoritus on myös oltava täysimääräinen. Velkojan ei ole edes pakko ottaa vastaan osasuorituksia, ellei toisin ole sovittu tai säädetty. Velkojan kieltäytyessä osasuorituksesta katsotaan velallisen viivästyneen koko suorituksen osalta.

Mikäli suorituksen määrä on jäänyt avoimeksi, on lähtökohtaisesti suoritettava kohtuullinen määrä. Kohtuullisuuden arviointi on hyvin tapauskohtaista, ja yksittäiset olosuhteet ovat ratkaisevia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]