Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako toimituksena


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Perinnönjaossa kukin osakas eli perillinen saa oman osuutensa jäämistöomaisuudesta. Toisin sanoen, perinnönjaossa perittävältä jäänyt omaisuus jaetaan hänen perillistensä kesken.

Kunkin osakkaan osuus saadaan selvitettyä laskemalla hänen suhteellisen perintöosansa suuruus. Reaalisen jaon perusperiaate on se, että osakas saa osuutensa kaiken laatuisesta omaisuudesta. Aina omaisuuden jakaminen osiin ei kuitenkaan ole mahdollista. Näin on esimerkiksi asunto-osakkeen osalta. Tällöin omaisuus on laitettava samaan osaan. Jos omaisuuden jakamiseen liittyvät seikat mietityttää, kannattaa keskustella juristin kanssa.

Jos osakas kutsusta huolimatta on poissa toimituksesta tai perinnönjakoa ei muusta syystä voida suorittaa osakkaiden tekemän sopimuksen perusteella, tulee jakajan jakaa omaisuus niin, että kaikki osakkaat saavat oman osuutensa kaikenlaisesta omaisuudesta. Sellainen omaisuus, jota ei ole mahdollista jakaa osiin tai erotella, tulee mahdollisuuksien mukaan laittaa samaan osaan. Jos omaisuuteen kuuluu saaminen osakkaalta, tulee se antaa hänelle, mikäli hänen osuutensa perinnöstä siihen riittää.

Jos omaisuutta ei saada mitenkään jaettua, oikeus voi määrätä pesänjakajan esityksen saatuaan, että koko omaisuus tai osa omaisuudesta tulee pesänjakajan myytäväksi.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

 

Selaa lakitietoa