Minilex - Lakipuhelin

Sovelias tilanpidon jatkaja ja maatilan liittäminen hänen osuuteensa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Soveliaalla tilanpidonjatkajalla tarkoitetaan sellaista jakohetkellä perillisasemassa olevaa perillistä tai yleistestamentin saajaa, jolla on riittävä ammattitaito maatalouselinkeinotoiminnan jatkamiseen. Sovelias tilanpidonjatkaja voi siis vaatia, että jäämistön omaisuuteen kuuluva elinkelpoinen maatila tai tilat, joista yksin tai yhdessä hänen tai hänen puolisonsa omistamien tilojen kanssa muodostuu elinkelpoinen maatila, liitetään maatalousirtaimistoineen jakamattomana hänen osuuteensa.

Soveliaalla tilanpidonjatkajalla on sama oikeus myös silloin, kun jäämistöön kuuluu vain osa edellä mainituista tiloista ja muun osan omistaa leski, jonka perillinen tilanpidonjatkaja on. Lesken ja tilanpidonjatkajan tulee kuitenkin viimeistään perinnönjaossa sopia niin, että he viljelevät maatilaa yhteiseen lukuun tai että tilanpidonjatkaja saa oikeuden viljellä lesken osuutta maatilasta. Heidän on sovittava järjestelystä vähintään kymmeneksi vuodeksi. Osapuolet voivat myös sopia, että yhteinen viljeleminen kestää osan ajasta ja tilanpidonjatkaja saa muuksi ajaksi edellä mainitun viljelyoikeuden.

Viljelyoikeuksia koskeva sopimus on mahdollista tehdä myös kymmentä vuotta lyhyemmäksi ajaksi, kun samalla sovitaan siitä, että leski sopimuskauden päätyttyä myy tai muutoin luovuttaa oman osuutensa tilanpidonjatkajalle. Sopimus kiinteistön luovuttamisesta on tehtävä laissa olevien kiinteistön luovuttamista koskevien säännösten edellyttämällä tavalla. Maatalousmaan vuokra-ajaksi voidaan sopia enintään viisitoista vuotta tehtäessä sopimusta viljelyjärjestelyistä. Lakimies voi auttaa sopimuksen tekemisessä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]