Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako ensiksi kuolleen jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perintökaaressa säädetään perinnönjaosta. Lähtökohtaisesti pesän selvittämisen jälkeen jokaisella pesän osakkaalla on oikeus vaatia pesän jakoa. Mikäli vainaja oli naimisissa kuollessaan, tulee ennen tällaista perinnönjakamista toimittaa omaisuuden ositus eli omaisuuden jakaminen puolisoiden kesken tai omaisuuden erottelu. Tämän jälkeen voidaan toimittaa perinnönjako kuolleelle puolisolle kuuluvasta omaisuudesta ja osakkailla on mahdollisuus toimittaa perinnönjako itse sopimallaan tavalla. Perinnönjaon voi toimittaa myös pesänjakaja, jos jollekin pesän osakkaalle kuuluva osuus on ulosmitattu tai jos joku osakas sitä vaatii. Pesää ei kuitenkaan ole pakko jakaa heti ensiksi kuolleen puolison jälkeen eli lesken eläessä, vaan se voidaan jättää myös jakamatta tai jakaa osittain ja jakaa kokonaan vasta leskenkin kuoltua. Huomioon on kuitenkin otettava, että perunkirjoitus on aina pakollinen kuoleman jälkeen, mutta itse perinnönjaolle ei ole asetettu määräaikaa.

Lisäksi leskeksi jääneellä puolisolla on oikeus hallita jäämistöä jakamattomana, josta seuraa, että perinnönjako tehdään vasta lesken kuoltua. Rintaperillisillä on kuitenkin mahdollisuus vaatia perinnön jakamista heti, mikäli he näin haluavat toimia. Leskellä ei ole tällöin valtaa hallita koko omaisuutta, mutta hänen hallintaansa on jätettävä kuitenkin puolisoiden yhteinen koti (ellei hänen omaan omaisuuteensa sisälly asunnoksi sopivaa omaisuutta) ja tavanomainen koti-irtaimisto. Mikäli rintaperillisiä eli lapsia ei ole, perii leski ensiksi kuolleen puolison yksin ensi vaiheessa. Jos vainajalla ei ole puolisoa, suoritetaan perinnönjako suoraan rintaperillisten kesken ja jos rintaperillisiäkään ei ole, tulevat osakkaiksi vainajan vanhemmat ja heidän jälkeen myös sisarukset. Lähtökohtana perinnönjaossa on, että perintöosaa jaettaessa kullakin perillisellä on oikeus saada jaossa osuuttansa vastaavan osan kaikenlaisesta omaisuudesta. 

 

Yhteenveto

  • Perinnönjaossa tavoitteena on, että jokainen perillinen saa oikeudenmukaisen osuuden kaikenlaisesta omaisuudesta.
  • Pesän osakkaiden on yleensä mahdollista vaatia perinnönjakoa pesän selvittämisen jälkeen.
  • Mikäli vainaja oli naimisissa, pesänjakamisen edellytyksenä on omaisuuden ositus puolisoiden kesken.
  • Rintaperillisillä on oikeus vaatia perinnönjakoa välittömästi.

 

Summary in English

  • The goal of inheritance distribution is to ensure that each heir receives a fair share of all property.
  • Generally, the heirs of an estate have the possibility to demand inheritance distribution after the estate has been settled.
  • If the deceased was married, property division between spouses is a requirement for inheritance distribution.
  • Natural heirs have the right to demand immediate inheritance distribution.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Millä perusteella leskeksi jäänyt puoliso voi hallita jäämistöä jakamattomana?

Leskeksi jääneellä puolisolla on oikeus hallita jäämistöä jakamattomana, kunnes leski itse kuolee.

2. Mitä tulee tapahtua ennen perinnönjakoa, jos vainaja oli naimisissa kuollessaan?

Ennen perinnönjakoa tulee toimittaa omaisuuden ositus eli omaisuuden jakaminen puolisoiden kesken tai omaisuuden erottelu.

 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]