Minilex - Lakipuhelin

Maatila perinnönjaossa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perimystä sääntelevä laki, perintökaari, sisältää erityissäännökset maatilan jakamisesta perinnönjaossa. Lain säännöksiä sovelletaan silloin, kun perinnönjaossa jäämistöön sisältyy maatilataloudellisessa käytössä oleva maatila, eikä tällaista maatilaa ole testamentattu, eivätkä kuolinpesän osakkaat ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kuinka maatila tulisi jakaa.

Mikäli perinnönjaossa tilanne on sellainen, että useampi kuolinpesän osakas haluaisi maatilataloudellisessa käytössä olevan maatilan itselleen, joudutaan ratkaisemaan se, kuka halukkaista osakkaista on paras jatkaja maatilalle. Henkilöä, joka täyttää yleiset perimyksen edellytykset sekä ammatilliset edellytykset, kutsutaan soveliaaksi tilanpidonjatkajaksi. Soveliain tilanjatkaja ratkaistaan etusijajärjestyksellä. Lain mukaan soveliaalla tilanpidonjatkajalla on oikeus vaatia, että jäämistöön kuuluva elinkelpoinen maatila sisällytetään maatalousirtaimistoineen jakamattomana hänen osuuteensa.

Maatilan perinnönjaossa etusija on aina tilalla asuneella ja siellä töitä tehneellä henkilöllä. Jos kukaan halukkaista maatilanjatkajista ei ole asunut tilalla, annetaan etusija osakkaalle, jolla on parhaat ammatilliset edellytykset maataloustoiminnan harjoittamiseen. Käytännössä ammattitaitovaatimus täyttyy, mikäli henkilö on tehnyt käytännön maatilatyötä. Ammattitaito voidaan hankkia myös esimerkiksi opiskelemalla alaa. Soveliaalle tilanpidonjatkajalle ei aseteta laissa vähimmäis- tai enimmäisikää, vaan olennaista on se, että jatkaja kykenisi jatkamaan viljelyä tilalla.

Jos tilanpidon jatkajan lisäksi jollakin toisellakin perillisellä on riittävät ammatilliset edellytykset maatalouselinkeinon harjoittamiseen, voidaan maatilasta perinnönjaon yhteydessä osoittaa tiettyjä alueita perilliselle siten, että tämä voi muodostaa itsenäisen elinkelpoisen maatilan kyseisistä alueista. Näin voidaan menetellä kuitenkin vain silloin, jos alueiden erottamisella ei poisteta soveliaalta tilanpidon jatkajalta mahdollisuutta tiettyihin maataloustukiin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]