Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako silloin, kun perillisiä on vain yksi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perinnönjaossa vainajalta jäänyt omaisuus jaetaan vainajan perillisten kesken. Ennen perinnönjakoa on toimitettava perunkirjoitus. Perunkirjoituksesta laaditaan perukirja, josta selviää kuolinpesän varojen ja velkojen lisäksi se, ketkä ovat kuolinpesän osakkaita. Mikäli vainajalta jäi useita perillisiä, jaetaan perinnönjaossa vainajan omaisuus perillisille lakimääräistä perimysjärjestystä noudattaen. Jos perillisiä on vain yksi, ei perinnönjakoa tarvitse toimittaa.

Perinnönjaossa lähtökohtana on vainajan omaisuuden jako siten, että jäämistö jaetaan kokonaan. Jako voidaan toimittaa joko sopimusjakona siten, että kuolinpesän osakkaat sopivat jaosta parhaaksi näkemällään tavalla, tai toimitusjakona siten, että pesänjakaja suorittaa perinnönjaon. Perinnönjaossa jäämistö jaetaan vainajan perillisille jako-osuuksien mukaisesti.

Tilanteessa, jossa vainajalta jää ainoastaan yksi perillinen, ei perinnönjakoa tarvitse suorittaa ollenkaan. Jos perillisiä on vain yksi, jakamistoimia ei tarvita sen takia, että vainajan jäämistö siirtyy kokonaisuudessaan perilliselle. Tällaisessa tilanteessa perintö voidaan osoittaa ainoalle perilliselle perukirjalla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]