Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako kun ei ole lapsia

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perintökaaressa on määrätty perimysjärjestyksestä, jonka mukaan perintö jaetaan siinä tilanteessa, että perittävä ei ole määrännyt omaisuudestaan testamentilla. Perilliset on jaettu kolmeen perillisryhmään. Mikäli lähimmästä perillisryhmästä löytyy yksikin perillinen, hän perii koko perittävän omaisuuden. Jos ensimmäiseen perillisryhmään kuuluvia perillisiä ei ole, siirrytään toiseen perillisryhmään. Jos toiseen perillisryhmään kuuluvia perillisiä ei ole, siirrytään kolmanteen perillisryhmään. Jos yhdestäkään perillisryhmästä ei löydy yhtäkään perillistä, valtio perii koko omaisuuden.

Ensimmäiseen perillisryhmään kuuluvat perittävän lapset ja heidän jälkeläisensä eli niin sanotut rintaperilliset. Jos perittävän lapsi on kuollut, jaetaan hänen osuutensa hänen lastensa kesken tasan. Kuolleen perillisen sijaan tulevat aina hänen jälkeläisensä.

Kun rintaperillisiä ei ole, aviopuoliso perii puolisonsa.

Mikäli aviopuolisoakaan ei ole, siirrytään toiseen perillisryhmään. Tällöin vainajan perii hänen vanhempansa. Jos vanhemmat tai toinen heistä on kuollut, kuolleen vanhemman osuuden perii hänen lapsensa eli vainajan sisarukset. Jos joku sisaruksista on kuollut, hänen osuutensa menee hänen lapsilleen. Jollei veljiä tai sisaria tai heidän jälkeläisiään ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, saa elossa oleva vanhempi koko omaisuuden.

Jos toiseen perillisryhmään kuuluvia perillisiä ei ole, siirrytään kolmanteen perillisryhmään, johon kuuluvat vainajan isovanhemmat. Jos jompikumpi isovanhemmista on kuollut, hänen osuutensa jaetaan hänen lapsiensa kesken tasan. Sedät ja tädit ovat kuitenkin kaukaisemmat perintöön oikeutetut sukulaiset. Serkuilla ei ole oikeutta perintöön.

Jos perittävä ei ole tehnyt testamenttia eikä hänellä ole yhteenkään perillisryhmään kuuluvia perillisiä, perintö menee valtiolle.

Lisätietoa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä saat soittamalla lakipuhelimeen. Minilexin lakimiehet auttavat mielellään kaikissa perinnönjakoon liittyvissä kysymyksissä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]