Minilex - Lakipuhelin

Adoptiolapsen perintöoikeudellinen asema

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ottolapsen oikeus perintöön riippuu siitä, milloin adoptio on vahvistettu. Ennen vuotta 1980 vahvistettuja ottolapsisuhteita kutsutaan heikoksi adoptioksi ja 1.1.1980 tai sen jälkeen vahvistettuja ottolapsisuhteita taas vahvaksi adoptioksi. Ero heikon ja vahvan adoption välillä on merkittävä adoptiolapsen perintöoikeuden osalta.

Ennen vuotta 1980 vahvistetuissa adoptioissa ottolapsen ja biologisten vanhempien välinen perintöoikeudellinen suhde ei adoptiosta huolimatta katkea. Ottolapsi perii siis biologiset vanhempansa ja biologiset vanhemmat perivät ottolapsen. Heikon adoption alainen ottolapsi perii silti myös ottovanhempansa, mutta ottolapsen oikeus ottovanhempien perintöön on osittain heikompi kuin ottovanhempien biologisilla lapsilla. Ottovanhempien biologisten lasten lakiosaoikeus voi rajoittaa ottolapsen oikeutta perintöön. Ottolapsi ei myöskään peri ottovanhempien sukulaisia.

Ottovanhemmat voivat kuitenkin hakemuksella muuttaa heikon adoption alaisen ottolapsisuhteen vahvan adoption alaiseksi. Tällöin myös ennen 1980-luvulla vahvistettuja ottolapsia koskevat kaikki samat oikeudet kuin vahvan adoption alaisia ottolapsisuhteita.

Kaikki 1.1.1980 tai sen jälkeen vahvistetut ottolapsisuhteet ovat vahvan adoption alaisia. Vahva adoptio katkaisee automaattisesti kaikki siteet ottolapsen ja hänen biologisten vanhempiensa välillä.

Näin ollen ottolapsi ei peri biologisia vanhempiaan eivätkä vastaavasti biologiset vanhemmat peri adoptioon antamaansa lasta. Vahvan adoption alaisten ottolasten oikeus ottovanhempien perintöön taas on täysin samanlainen kuin ottovanhempien biologisilla lapsilla.

Ottolapset- ja ottovanhemmat ovat verotuksellisesti samassa asemassa biologisten sukulaisten kanssa. Adoptio ei siis vaikuta perintöveron määrään, vaan perintöverotus on sama kuin biologisilla lapsilla ja -vanhemmilla.

Eli adoptiolapsen perintöoikeutta mietittäessä on ensin selvitettävä, onko adoptio vahvistettu ennen vai jälkeen vuotta 1980. Tämän perusteella tiedetään, onko kyseessä heikko vai vahva adoptio. Heikossa ja vahvassa adoptiossa perintöoikeudellinen suhde on erilainen. Poikkeuksena on kuitenkin muistettava se, että ottovanhemmat ovat voineet hakemuksella muuttaa heikon adoption vahvaksi adoptioksi.

Ottolapsen perintöoikeudellisissa asioissa voi olla hyvä kääntyä lakimiehen puoleen. Soittamalla lakipuhelimeen saat nopeasti lisätietoa ottolapsen asemasta perinnönjaossa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]