Minilex - Lakipuhelin

Työtapaturma ja vakuutusyhtiön työkyvyttömyyskorvaus - KKO:2007:60

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Tapaturmakorvaus

Tapauksessa vakuutuslaitos oli myöntänyt A:lle vasemman olkapään venähdyksen ja vasemman hartiahermopunoksen lieväasteisen vaurion johdosta tapaturmavakuutuslain mukaista päivärahaa 100 %:n työkyvyn alentuman mukaan 28.2.2002 saakka sekä korvannut hänen sairaanhoitokulujaan 26.2.2002 saakka. Koska kuitenkin A:lla tapaturman jälkeen ilmenneet niska-, hartia- ja yläraajavaivat olivat pitkittyneet, oli hän vaatinut niiden korvaamista tapaturman seurauksena 28.2.2002 jälkeenkin. Vakuutuslaitos eväsi vaaditut korvaukset, sillä se katsoi, että A:n työkyvyttömyys ja sairaanhoitokulut johtuivat hänellä todetusta välilevytyrästä, joka oli sairausperäinen vaiva eikä johtunut 23.11.2001 sattuneesta tapaturmasta.

A haki muutosta tapaturmalautakunnalta, joka katsoi lääketieteellisen näytön perusteella vaivojen johtuneen muusta kuin tapaturmasta, minkä vuoksi A:lla ei ollut oikeutta enempään tapaturmakorvaukseen.

Vakuutusoikeus muutti tapaturmalautakunnan päätöstä siten, että tapaturmasta aiheutuneen hermopunosvaurion vuoksi vakuutuslaitos määrättiin korvaamaan A:n työkyvyttömyys 31.5.2002 saakka.

Korkein oikeus katsoi A:n vaivoista esitetyn lääketieteellisen selvityksen ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon perusteella, että A:n 31.5.2002 jälkeen jatkuneet niska-, hartia- ja yläraajavaivat olivat pääasiallisesti johtuneet hartiahermopunoksen vauriosta, joka taas oli syy-yhteydessä hänelle 23.11.2001 sattuneeseen tapaturmaan. Sen sijaan A:n kaularangan välilevytyrä ei todennäköisimmin ollut seurausta kaularangan rappeumasairaudesta eikä se siten ollut syy-yhteydessä 23.11.2001 sattuneeseen tapaturmaan. Tapaturma oli lisäksi todennäköisesti olennaisesti pahentanut A:n kaularangan rappeumasairautta, mikä oli aiheuttanut hänen vaivojensa pitkittymisen 31.5.2002 jälkeenkin.

Vakuutusoikeuden päätös kumottiin siltä osin kuin valitus oli hylätty, ja vakuutusyhtiö määrättiin suorittamaan A:lle niska-, hartia- ja yläraajavaivojen johdosta lainmukainen korvaus 1.6.2002 alkaen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]