» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Kanteen nostaja A oli Oulun käräjäoikeudessa vireille tulleessa kanteessaan kertonut liukastumisestaan Pelson keskusvankilan navetan edustalla. Kaatumisen seurauksena A:lle oli aiheutunut olkapäävamma. Kanteessa oli kysymys siitä, että vankila oli kiinteistön omistajana laiminlyönyt huolehtia piha-alueen riittävästä hiekoituksesta. A:n olkapää oli leikattu tarpeettomasti, muttei leikkausta katsottu niin virheelliseksi, että koko vahinko olisi tullut korvatuksi potilasvahinkona. A vaatikin valtiolta korvauksia kivusta ja särystä, leikkausarvista aiheutuneesta kosmeettisesta haitasta, pysyvästä viasta ja haitasta sekä työansion menetyksestä.
Käräjäoikeus katsoi A:n kaatumisen johtuneen valtion tuottamuksesta, jolloin valtiolle kiinteistön omistajana syntyi korvausvastuu. Lääkärinlausunnon perusteella olkapäävamman voitiin katsoa johtuneen kaatumisesta. Hovioikeus oli samalla kannalla. Hovioikeus palautti asian korvausten määrän osalta käräjäoikeuteen, jolloin Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys valtion korvausvelvollisuuden perusteista.
Korkein oikeus on tuonut esille, että A ei ollut kertonut tapahtuneesta kenellekään välittömästi eikä kukaan täysin ulkopuolinen ollut nähnyt tapahtumaa. Kaatuminen on A:lle aiheutuneen olkapään etukapselivaurion tyypillisin syntytapa, mutta sitä, että vaurio olisi syntynyt muusta tapahtumasta tai useammasta tapahtumasta ei voitu sulkea pois. Vaurioista ei ole lääkärin lausunnon mukaan voinut päätellä, milloin se on tarkalleen tapahtunut vaan arvio on perustunut todennäköisyyteen ja siten yhdistetty sattuneeseen kaatumiseen.
Lääkärintodistukseen oli tehty kaksi merkintää kaatumisesta, A:n mukaan toinen oli kuitenkin virheellinen. Lisäksi A oli vasta kahdeksan vuoden jälkeen ilmoittanut valtiolle vankilan pihalla tapahtuneesta kaatumisesta. Etukapselivaurion syntyajankohdasta ylipäätään ei myöskään ole ajan kulumisen, muut tapaturmamahdollisuudet ja A:n työn luonne huomioon ottaen saatavissa. A on toiminut eläinlääkärinä ja työssä voi tulla vastaan monenlaisia tilanteita. Kaatumisen jälkeen A:n olkapää on tähystetty ja siihen on suoritettu leikkaus, mutta vaurio ei ole tullut ilmi. Asiaan ei ole saatu selvyyttä, jolloin ei ole voitu olla varmoja, että vaurio olisi jo silloin ollut olemassa.
Täten Korkein oikeus päätyi lopputulemaan, jossa riittävää näyttöä ei ollut esitetty siitä, että A:n olkapäävamma olisi aiheutunut kaatumisesta vankilan pihalla. Päätös oli yksimielinen ja hovioikeuden tuomio kumottiin.
Korkein oikeus on arvioinut tapauksessa juuri vahingonkorvausvastuun perustana olevaa tuottamusta. Tuottamuksella toiselle aiheutettu vahinko tulee korvata. Tuottamus edellyttää riittävää ja tarpeeksi selkeää syy-yhteyttä. Jonkinlainen todennäköisyyteen perustuva syy-yhteys tapauksessa löytyi, mutta yleisesti katsoen voitaisiin pitää perusteettomana, jos vain todennäköisyyteen perustuvan syy-yhteyden nojalla vahingonkorvausta edellytettäisiin. Tässä tapauksessa lisänä oli vielä muitakin epäselvyyksiä aiheuttavia seikkoja, kuten tapahtuneesta pitkään kulunut aika ennen sen ilmoittamista sekä kaksi merkintää kaatumisesta potilastiedoissa. Syy-yhteyttä arvioitaessa on Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä yleensä noudatettu linjaa, jonka mukaan vahingon aiheutumisen muut mahdollisuudet pitää olla poissuljettuna.
Suomessa tuomioistuimet eivät kuitenkaan ole sidottuja niin sanottuun case law -periaatteeseen, jossa noudatetaan aiempien ratkaisujen tuomioita. Kyseinen käytäntö on tyypillistä common law -oikeusjärjestelmässä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Ei olisi kuitenkaan oikeusvaltion edun mukaista olla noudattamatta yhtenäistä linjaa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa