» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ratkaisu KKO:2013:49 koski korvausvastuun jakautumista ja vahingon aiheuttajan vastuuta. Tapauksessa A ja B oli tuomittu lainvoiman saaneella hovioikeuden tuomiolla törkeästä pahoinpitelystä. C oli tuomittu lainvoiman saaneella käräjäoikeuden tuomiolla pahoinpitelystä ja D puolestaan avunannosta pahoinpitelyyn. E, joka oli jutussa asianomistajana, oli vaatinut korvausta tilapäisestä haitasta, loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, pysyvästä kosmeettisesta haitasta sekä muusta vahingosta. Lisäksi E oli vaatinut A:n, B:n, C:n ja D:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan vahingot, jotka hänelle oli aiheutunut pahoinpitelystä. Korkeimmassa oikeudessa kysymys oli siitä, olivatko käräjäoikeus ja hovioikeus voineet määrät vahingonaiheuttajien korvausvastuun yhteisvastuullisuudesta vahingonkärsijään nähden siten, että huomioon oli otettu kunkin vahingonaiheuttajan syyllisyys sekä osallisuus pahoinpitelyyn. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys myös siitä, miten vahingonaiheuttajien keskinäinen korvausvastuu jakaantui. Vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n mukaan, milloin vahinko on kahden tai useamman aiheuttama taikka he muuten ovat velvolliset korvaamaan saman vahingon, vastaavat he yhteisvastuullisesti. Se, jota ei ole tuomittu maksamaan täyttä korvausta, vastaa kuitenkin vain tuomitusta määrästä. Vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan korvausvelvollisten kesken korvausmäärä on jaettava sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä, vahinkotapahtumasta ehkä saatu etu ja muut seikat. Korkein oikeus totesi vahingonaiheuttajien korvausvastuun olevan pääsääntöisesti täysimääräistä ja yhteisvastuullista vahingonkärsijää kohtaan. Se totesi, että mikäli edellytykset korvausvastuun syntymiselle täyttyvät, vahingonaiheuttajien tuottamuksen tai syyllisyyden määrällä ei ole vaikutusta yhteisvastuullisuuteen. Korkein oikeus viittasi myös aiempaan ratkaisukäytäntöönsä, jossa avunannosta rikokseen tuomitun oli katsottu olevan velvollinen korvaamaan rikoksella aiheutettu vahinko kokonaisuudessaan yhteisvastuullisesti muiden vahingonaiheuttajien kanssa, jos myös avunantoon syyllistynyt oli kyennyt ennakoimaan vahingon. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta. Vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan korvausvelvollisten kesken korvausmäärä on jaettava sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä, vahinkotapahtumasta ehkä saatu etu ja muut seikat. Saman pykälän 2 momentin mukaan sillä, joka on maksanut vahingonkorvausta yli oman osuutensa, on oikeus saada kultakin muulta korvausvelvolliselta, mitä hän on tämän osalta maksanut. Korkein oikeus totesi yhteisvastuullisen korvausvastuun edellytyksen olevan useamman aiheuttama sama vahinko. Lisäksi se totesi, että kaikkien korvausvelvollisten tekojen tai laiminlyöntien tulee olla syy-yhteydessä vahinkoon. Korkeimman oikeuden mukaan yhteistuumin tehdystä pahoinpitelystä aiheutuneita vahinkoja voi olla haastavaa jakaa tekoon osallisten kesken, joskin täysin ennakoimaton tapahtumainkulku voi vaikuttaa pahoinpitelyyn osallisen vahingonkorvausvastuuseen alentavasti. Korkein oikeus totesi, että A, B ja C olivat pahoinpidelleet E:n yhteistumiin, joskin C:n teon moitittavuus oli jäänyt vähäisemmäksi kuin A:n ja B:n teon moitittavuus. C oli osallistunut kuitenkin pahoinpitelyyn käyttämällä väkivaltaa E:tä kohtaan, jonka vuoksi E:lle aiheutuneita vahinkoja ei voitu korkeimman oikeuden mukaan pitää C:n kannalta ennakoimattomina. Korkein oikeus totesi, että myöskään D:n kannalta E:lle aiheutuneita vahinkoja ei voitu pitää ennakoimattomina, koska D oli ollut tietoinen pahoinpitelyaikeista sekä tekovälineestä kuljettaessaan A:ta, B:tä ja C:tä. Korkein oikeus katsoi myös C:n ja D:n teon olleen syy-yhteydessä E:lle aiheutuneisiin vahinkoihin kuten A:n ja B:nkin teot olivat olleet. Korkeimman oikeuden mukaan vahinkojen syntyminen oli ollut kaikkien neljän eli A:n, B:n, C:n ja D:n ennakoitavissa. Korkein oikeus totesi, että asiassa ei ollut esitetty vastaajien osalta seikkoja, jotka edellyttäisivät korvausvastuun sovittelua, jonka vuoksi se totesi A:n, B:n, C:n sekä D:n vastaavan yhteisvastuullisesti kaikista E:lle tuomituista vahingonkorvauksista. Vahingonaiheuttajien keskinäisen vastuunjaon osalta Korkein oikeus katsoi vahingonaiheuttajien vastaavan yhdessä vahingon yhdestä kymmenesosasta. Tällöin D:n vastattavaksi jäi yksi neljäskymmenesosa vahingosta. Korkein oikeus totesi C:n vastaavan hänen oman neljäskymmenesosansa lisäksi yhdessä A:n ja B:n kanssa neljästä kymmenesosasta vahingosta, jonka osuudesta C:n vastattavaksi jäi yksi kolmasosa. A:n ja B:n korkein oikeus totesi vastaavan C:n ja D:n osuuksia vastaavien osuuksien lisäksi puoliksi lopusta vahingosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa