- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Kiinteistön kauppa voidaan tehdä ehdollisena eli purkavin tai lykkäävin ehdoin. Purkavin ehdoin tehdyissä sopimuksissa osapuoli pidättää itsellään purkuoikeuden tietyissä tilanteissa, jotka siis voidaan sopia myös olemaan lain vastaisia. Lykkäävin ehdoin tehty sopimus on yleensä sitä varten, että kauppa käy lopulliseksi, kunnes kauppahinta tai muu vastike on maksettu kokonaan.
Näin tehdyissä kaupoissa omistusoikeus kuuluu ostajalle sellaisin rajoituksin, joita myyjän etu vaatii, mikäli kiinteistö palautuisikin myyjälle. Myyjällä ei tämän välitilan aikana ole mitään kiinteistöön kohdistuvia oikeuksia ellei toisin ole sovittu. Myyjän oikeudet ilmenevät käytännössä vain ostajan oikeuksien tiettyinä rajoituksina.
Ostaja ei saa käyttää kiinteistöä niin, että sen arvo merkittävästi laskee. Tämä voi tapahtua esimerkiksi metsän hakkaamisena tai maa-aineksien ottamisena. Myyjä voi toki antaa suostumuksen tähän. Ostaja ei myöskään saa luvatta perustaa kiinteistöä rasittavia panttioikeuksia tai erityisiä oikeuksia. Ostaja voi kuitenkin luovuttaa kiinteistön halutessaan edelleen.
Kiinteistön kaupan ollessa ehdollinen jätetään lainhuutohakemus lepäämään. Kauppaa ei voida sopia ehdolliseksi viittä vuotta pidemmäksi ajaksi.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.