» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Lahjaveroa on maksettava lahjasta, jonka arvo on 5000 euroa tai sitä enemmän. Lahjaveroa on myös maksettava jos lahjansaaja on samalta lahjanantajalta saanut kolmen vuoden aikana useita lahjoja, joiden yhteisarvo on 5000 euroa tai sitä enemmän.
Kiinteistöstä ei voi lahjoittaa tietyn euromäärän (esim. 4999 euron) suuruista osaa, vaan se on lahjoitettavissa vain kokonaan tai määräosin (murto-osin), esimerkiksi 1/8. Kiinteistön lahjoittaminen pieninä murto-osina pidemmän ajan kuluessa voi johtaa pienempään verorasitukseen. Kiinteistön lahjoittaminen on kuitenkin määrämuotoinen oikeustoimi. Niinpä kiinteistön lahjoituksesta on laadittava lahjakirja maakaaren säännöksiä noudattaen. Lisäksi julkisen kaupanvahvistajan on vahvistettava lahjakirja. Jokaiselle saannolle eli lahjalle on myös haettava lainhuutoa.
Omaisuuden lahjoittaminen pieninä murto-osina perinnönjättäjän elinaikana pienentää verojen kokonaismäärää verrattuna siihen, jos koko omaisuus siirtyisi aikanaan esimerkiksi perillisille perintönä. On kuitenkin syytä ottaa huomioon niihin lisäkuluihin, jotka syntyvät jokaisen lahjakirjan laadinnasta, luovutuksen vahvistamisesta ja lainhuudon hakemisesta.
- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43
klo 8 - 19 • la–su 10 - 17
Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?
Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450
klo 8 - 23 • la–su 9 - 23
Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
- maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
- maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
- halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Selaa lakitietoa
