» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Määräalan jakamisella tarkoitetaan nimenomaan määräalan lohkomista eri osiin. Lohkominen on kiinteistötoimitus, jonka avulla olemassa olevasta kiinteistöstä voidaan muodostaa uusia kiinteistöjä taikka tällaisia osia yhdistää toiseen kiinteistöön. Tietystä kiinteistön osasta eli kiinteistön määräalasta muodostetaan uusi ja erillinen kiinteistö lohkomalla se emäkiinteistöstä. Lohkominen voi ajankohtaistua esimerkiksi kun osa hankitusta kiinteistöstä halutaan myydä, tai kun yksittäinen perillinen haluaa erottaa oman osuutensa perintönä saadusta kiinteistöstä. Lohkomisessa vahvistetaan rajat uudelle kiinteistölle, ja tiedot uudesta kiinteistöstä merkitään Maanmittauslaitoksen ylläpitämään kiinteistörekisteriin.
Kiinteistön omistaja voi hakea kiinteistönsä lohkomista Maanmittauslaitokselta. Lohkominen voi tulla vireille myös automaattisesti, mikäli määräalan omistaja hakee lainhuutoa eli omistusoikeutensa kirjaamista Maanmittauslaitokselta kuuden kuukauden kuluessa määräalaa koskevan luovutuskirjan allekirjoittamisesta. Lohkomisen vireille tultua Maanmittauslaitos määrää lohkomiselle toimitusinsinöörin, määräala kartoitetaan ja sen rajat merkitään rajamerkeillä. Lohkomisesta perittävät kustannukset määräytyvät määräalan koon mukaan. Emäkiinteistöön vahvistetut kiinnitykset kohdistuvat myös lohkottuun määräalaan, ellei niitä ole vapautettu kaupanteon jälkeen taikka jollei vapauttamista suoriteta lohkomisen aikana. Mikäli asiaan liittyen heräsi kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä asiantunteviin lakimiehiimme! Lakipuhelimessamme autetaan varmasti!
- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
- maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
- maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
- halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Selaa lakitietoa