- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Kiinteistöstä voidaan myydä koko kiinteistön sijasta vain osa, eli määräosa tai määräala. Määräosalla tarkoitetaan tiettyä laskennallista osuutta kiinteistöstä. Määräala on puolestaan rajoiltaan määrätty kiinteistön alue.
Kiinteistön osan luovutukseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin kokonaisen kiinteistön luovutukseen. Näin ollen esimerkiksi kiinteistön osan luovutusta koskeva kauppakirja tulee tehdä laissa säädetyssä muodossa. Kauppa tulee siis tehdä kirjallisesti, ja kauppakirjaan tulee merkitä luovutustarkoitus, luovutettava osa, myyjä ja ostaja, sekä kauppahinta.
Kun myynnin kohteena on määräala kiinteistöstä, tulee kauppakirjassa mainita määräalan sijainti ja tarkat rajat. On myös mahdollista, että kauppakirjaan liitetään kartta. Kartan liittäminen kauppakirjaan onkin kannattavaa, koska sillä voidaan helposti osoittaa myyty määräala ja sen sijainti, mikäli tulevaisuudessa myyjän ja ostajan välille syntyy riitaa myydystä kohteesta. Määräala erotetaan ja siitä muodostuu uusi kiinteistö menettelyllä, jota kutsutaan lohkomiseksi. Lohkominen käynnistyy automaattisesti, kun määräalan ostanut henkilö saa määräalaan lainhuudon. Mikäli myyjänä on henkilö, joka omistaa kiinteistöstä vain määräosan, hänellä ei kuitenkaan ole oikeutta myydä kiinteistöstä määräalaa.
Määräosaa myytäessä tulee myytävälle kohteelle puolestaan antaa laitostunnus tai kiinteistötunnus. Lisäksi määräosan suuruus tulee ilmoittaa murtolukuna. Jos määräosa on puolet kiinteistöstä, tulee tämä siis ilmaista käyttämällä merkintää 1/2. Henkilö voi myydä esimerkiksi oman määräosansa yhteisomistetusta kiinteistöstä tai luovuttaa osan kokonaan omistamastaan kiinteistöstä. Kun myyjä omistaa kiinteistön kokonaan, voivat myyjä ja ostaja sopia myytävän määräosan suuruudesta vapaasti. Määräosa kiinteistöstä erotetaan halkomalla ja määräosan ostajasta tulee kaupan seurauksena yksi kiinteistön yhteisomistajista.
Kiinteistön osan myynti ei siis juurikaan eroa koko kiinteistön myynnistä. Mitä edellä on sanottu kiinteistön määräalan ja määräosan myynnistä, soveltuu myös kiinteistöjen yhteisen alueen ja sen määräalan, sekä kiinteistöjen yhteisalueosuuden myyntiin. Kiinteistön osan ostajan on kuitenkin hyvä olla tarkka siitä, minkälaisen osan myynnistä ja minkä suuruisesta osasta kaupassa on kyse. Mahdollisissa epäselvissä tilanteissa, jotka liittyvät kiinteistön osan myyntiin, kannattaa olla yhteydessä lakimieheen.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.