Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön myynti pesänjakajan toimesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän asioista säädetään perintökaaressa. Vainajan kuoleman jälkeen tulee aina ensin pitää perunkirjoitus ja laatia perukirja. Vasta tämän jälkeen voidaan miettiä omaisuuden jakamista, myymistä ja velkojen maksua. Kuolinpesään kuuluva kiinteistö voidaan myydä ennen perinnönjaon toimittamista. Tämä voi olla järkevää esimerkiksi silloin, jos kuolinpesään ei kuulu kiinteistön lisäksi muuta merkittävää omaisuutta, mutta kuolinpesässä on useita perillisiä. Tällöin kuolinpesään kuuluvan kiinteistön myynti saattaa helpottaa perinnönjakoa merkittävästi, kun perilliset saavat perintöosansa rahassa. Voi esimerkiksi olla riitaisuutta siitä, kuka kiinteistön perisi. Myöskään se ei välttämättä ole vaihtoehto, että perilliset perisivät kiinteistön yhdessä.

Jos osakkaat eivät pääse sopimukseen jaosta, pesänjakaja toimittaa perinnönjaon.  Pesänjakaja voi viimekädessä hakea tuomioistuimelta pesään kuuluvan tietyn esineen tai kaiken omaisuuden myyntilupaa jaon toimittamiseksi, jos omaisuutta ei muutoin saada jaettua.

Pesänjakaja ei voi koskaan itse ilman osakkaiden suostumusta tai tuomioistuimen lupaa myydä pesän omaisuutta. Myyntiluvan hakeminen on muutoinkin aina viimesijainen keino: ensisijaisesti pesänjakajan on saatava osakkaat sopimaan jaosta jollain muulla tavoin. Kuitenkin jos jakoa ei saada muulla tavoin suoritetuksi, pesänjakaja voi hakea myyntilupaa. Hakemuksessaan hänen on pystyttävä perustelemaan se, ettei omaisuutta muutoin saada jaetuksi. Käytännössä tämä tarkoittaa laskelman esittämistä tuomioistuimelle.

Vain pesänjakajalla on oikeus hakea myyntilupaa. Kuolinpesän osakkailla ei ole mahdollisuutta hakea itse myyntilupaa, mikäli pesänjakaja on määrätty kuolinpesään. Osalliset voivat kuitenkin valittaa tuomioistuimen antamasta myyntiluvasta.  Myyntiluvan hakemisesta aiheutuneet kustannukset tulevat kuolinpesän vastattaviksi. Tuomioistuin ei anna päätöksessään määräystä siitä, miten myynti tulee suorittaa. Pesänjakajalla onkin täysin itsenäinen oikeus päättää miten ja milloin, sekä mihin hintaan myynti suoritetaan. Mikäli asiaan liittyen heräsi kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä lakipuhelimeemme. Sieltä saatte yksityiskohtaisia neuvoja!

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 7 - 23 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa