- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Kun kiinteistön kauppa tehdään, hallinta siirtyy pääsääntöisesti ostajalle kaupantekohetkellä. Hallintaoikeus voidaan sopia siirtymään ostajalle myös myöhempänä ajankohtana. Tällöin tuotto, joka saadaan kiinteistöstä ennen kiinteistön hallinnan luovutusta, kuuluu pääsääntöisesti myyjälle. Tuotolla tarkoitetaan kiinteistön kasvutuotteita, kuten satoa. Sillä tarkoitetaan myös yksityisoikeudellisiin sopimuksiin perustuvaa tuloa kiinteistöstä, kuten vuokria.
Myyjä ei kuitenkaan saa hallinta-aikanaan hakata metsää tai ottaa maa-aineksia muuhun kuin myydyn kiinteistön kotitarvekäyttöön. Myyjällä ei myöskään ole hallinta-aikanaan oikeutta perustaa kiinteistöön kohdistuvia erityisiä oikeuksia.
Kiinteistön tuoton jakamisesta on myös mahdollista sopia toisellakin tavalla osapuolten kesken. Tuloa tuottavan kiinteistön, kuten liikekiinteistön tuotosta sovitaankin yleensä erikseen.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.