Minilex - Lakipuhelin

Avioero-ositus ja velka

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioero-osituksessa varataan omaisuutta laskennallisesti velkojen tulevaa maksua varten. Velat toisin sanoen katetaan. Avioeron jälkeen velat on maksettava velkojalle velan ehtojen mukaisesti. Jos puolisot ovat jostakin velasta solidaarisessa velkavastuussa, jatkuu velkavastuu solidaarisena, jollei velkoja vapauta toista puolisoa velkavastuusta. Kummallakin puolisolla on kuitenkin oikeus vaatia, että toisen osuus yhteisestä velasta maksetaan ennen ositusta tai että siitä annetaan vakuus.

Osituksessa kummakin puolison velat vähennetään laskennallisesti hänen bruttovarallisuudestaan. Jos velka on yksin toisen puolison nimissä, katetaan velka hänen omaisuudestaan. Yhteinen velka katetaan puolisoiden keskinäisen vastuun osoittamassa suhteessa. Tämä on säännönmukaisesti puolet kummankin omaisuudesta. Jos yhteinen velka on tehty perheen elatusta varten, vastaavat puolisot siitä kuitenkin siinä suhteessa kuin heidän olisi pitänyt antaa varoja perheen elatukseen. Vain sellaiset velat voidaan kattaa, jotka olivat olemassa avioeron tullessa vireille. Jos velkasuhde syntyy vasta avioeroasian vireilletulon jälkeen, ei velkaa voida ottaa katettavaksi ositettavasta omaisuudesta. Velat katetaan osituksessa sen suuruisina kuin ne olivat eron tullessa vireille. Velan lyhentäminen tämän ajankohdan jälkeen ei vaikuta velan kattamiseen.

Pääsääntö on, että velat katetaan avio-oikeuden alaisella omaisuudella. Tästä on muutamia vähäisiä poikkeuksia, jotka on nekin kuitenkin syytä ottaa huomioon. Lisäksi on huomattava, että puolison avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö ei voi olla negatiivinen. Jos puoliso on ylivelkainen, merkitään osituslaskelmaan hänen säästökseen nolla euroa. Tärkeää on lisäksi muistaa, että velkojen kattaminen ei vaikuta alkuperäiseen velkasitoumukseen, vaan puolisot vastaavat velan maksamisesta myös eron jälkeen alkuperäisten velkaehtojen mukaisesti.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]