Minilex - Lakipuhelin

Osituksen kulku pääpiirteissään

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ositus toimitetaan samassa järjestyksessä kuin perinnönjako. Mikäli osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen omaisuutensa jaosta, he voivat toimittaa osituksen sopimallaan tavalla. Kummallakin osapuolella on kuitenkin halutessaan oikeus hakea pesänjakajan määräämistä, jolloin ositus toimitetaan laissa määrätyn mukaisesti.

Osituksen aluksi on selvitettävä puolisoiden omaisuussuhteet, jotta tiedettäisiin kummallekin puolisolle kuuluvan omaisuuden määrä. Puolisolla on oikeus vaatia luettelon laatimista puolisoiden varoista ja veloista, jotta omistussuhteet saataisiin selvitettyä. Omistussuhteiden selvittyä määrätään omaisuuden kuulumisesta avio-oikeuden alaiseen tai avio-oikeudesta vapaaseen omaisuuteen. Tämän jälkeen omaisuus on arvostettava, jolloin lähtökohtana on omaisuuden myyntiarvo.

Mainitut toimet kuuluvat osituksen laskennalliseen vaiheeseen, johon kuuluu myös niiden jälkeen tehtävä osituslaskelma. Osituslaskelmaa seuraa osituksen reaalinen vaihe eli tasingon maksaminen. Tällöin tasinkoa saavalle puolisolle osoitetaan konkreettisesti se omaisuus, jonka hän saa tasinkona tasinkovelvolliselta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]