Minilex - Lakipuhelin

Vakuutuspetos ja murto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikoslaissa vakuutuspetoksella tarkoitetaan vain palovakuutetun omaisuuden sytyttämistä tuleen oikeudettoman vakuutuskorvauksen hankkimiseksi. Puhekielessä vakuutuspetoksella tarkoitetaan kuitenkin yleensä mitä tahansa tekoa, jolla yritetään hankkia oikeudeton vakuutuskorvaus. Tässä artikkelissa käsitellään puhekielistä versiota, koska murrossa ei ole kysymys omaisuuden sytyttämisestä tuleen.

Kotivakuutus kattaa yleensä murrosta johtuvat vahingot. Vakuutusehdoista selviää, mitä vakuutus korvaa sekä korvaussummat ja omavastuuosuuden suuruus. Petollista menettelyä voisi olla esimerkiksi murron lavastaminen tai murrosta aiheutuvien vahinkojen liioitteleminen ja näin ollen suuremman korvaussumman vaatiminen. Lisäksi monesta vakuutusyhtiöstä korvauksen hakeminen samasta vahingosta on petollista. Vakuutusyhtiöt tekevät yhteistyötä selvittääkseen, hakeeko joku korvausta useammasta yhtiöstä tai tehtaileeko joku perättömiä tai liioiteltuja vahinkoilmoituksia.

Vakuutuksiin kuuluu myös suojeluohjeita, joiden tarkoitus on turvata sitä, ettei vakuutetulle omaisuudelle käy mitään. Esimerkki tällaisesta voisi olla, että asunnon ovet tulee pitää lukossa ja avaimet tallessa. Tällöin avaimia ei saa jättää esim. oven vieressä olevaan kukkaruukkuun vara-avaimiksi. Jos näitä ohjeita rikkoo, korvaussummaa voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Suojeluohjeen noudattamisesta valehteleminen on myös keino yrittää saada oikeudeton vakuutuskorvaus ja täten petollista menettelyä.

Petoksesta, johon murron avulla vakuutusyhtiöltä vakuutuskorvauksen huijaaminen yleensä kuuluu, rangaistus on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Törkeästä tekomuodosta rangaistus on vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen ja lievästä sakkoa. Myös yrityksestä rangaistaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]