Minilex - Lakipuhelin

Petoksen summa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Petoksesta säädetään rikoslain 36 luvussa. Petokseksi katsotaan toiminta, jolla henkilö hankkii itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai vahingoittaa toista erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin, ja sen seurauksena aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista henkilöllä on ollut mahdollisuus määrätä. Petosrikos on esimerkiksi se, kun arvostetun tekijän mainetta käytetään oikeudettoman varallisuusedun saamiseen valmistalla taiteellisesti aitoa teosta arvottomampi teos tai palvelusten käyttäminen niitä maksamatta.

Petoksen rahamääräisiä ohjeita ei lailla ole säädetty, joten on turvauduttava oikeuskäytännön antamiin käytäntöihin. Törkeän petoksen kohdalla tavoitellun taloudellisen hyödyn tulisi olla huomattava. Käytäntö on ollut hyvin epäyhtenäistä, mutta viimeaikaisten ratkaisuiden valossa noin 8000 euron arvoinen hyöty on ollut huomattava ja täten siitä on voitu tuomita törkeään petokseen, jos myös muut teon asianhaarat ovat tulkittu törkeäksi. Merkitystä on annettava myös sille, kuinka pitkän aikavälin aikana taloudellista hyötyä on kerrytetty.

Lievän petoksen rajana on pidetty alle 350–450 euron arvoiset petokset. Näin ollen edellä mainittujen väliin asettuu niin sanotun normaalin petoksen välinen raja-arvo. On kuitenkin huomattava, että pelkästään petoksesta saadun taloudellisen hyödyn arvo ei yksinään kerro, mikä rikosnimike tulee missäkin tilanteessa kyseeseen. Koska raja-arvot perustuvat hyvinkin pitkälti tuomioistuinkäytäntöön, niin ne ovat voineet tämän artikkelin kirjoituksen jälkeen muuttua, joten on syytä kääntyä lakimiehiemme puoleen ja varmistaa ajantasainen tieto heiltä.   

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]