Minilex - Lakipuhelin

Petos ja asumistuki

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Erehdyttämällä Kansaneläkelaitosta asumistukeen vaikuttavista seikoista voi syyllistyä rikoslain mukaan rangaistavaan petokseen.

Petos on rikoslain mukaan kyseessä, kun joku tarkoituksenaan hankkia itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä tai vahingoittaakseen toista, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja seurauksena aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Petos on kyseessä myös silloin, kun joku samassa tarkoituksessa syöttämällä, muuttamalla, tuhoamalla tai poistamalla dataa, tai puuttumalla tietojärjestelmän toimintaan muulla tavoin saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja seurauksena aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa. 

Petokseen voi esimerkiksi syyllistyä henkilö, joka erehdyttää Kansaneläkelaitosta maksamaan itselleen oikeudetonta asumistukea. Henkilö voi syyllistyä petokseen esimerkiksi jättämällä ilmoittamatta tulojaan ja työskentelytietojaan Kansaneläkelaitokselle tai ilmoittamalla väärää tietoa asumisen kustannuksista, tarkoituksenaan hankkia itselleen tätä taloudellista hyötyä.

Petoksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Petoksesta on myös törkeä ja lievä tekomuoto, ja myös petoksen yritys on rangaistava.

Jos sinulla on lisäkysymyksiä petoksesta, voit ottaa yhteyttä lakimieheen esimerkiksi soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]