Minilex - Lakipuhelin

Opintotukipetos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Opiskelijan voidaan katsoa tehneen petos opintotuen saamiseksi, mikäli pystytään toteamaan, että etuutta hakenut opiskelija on tarkoituksellisesti erehdyttänyt tuen myöntäjää (Kansaneläkelaitoksen opintotukikeskuksen virkailijaa) siinä toivossa, että saisi opintotukea, johon ei ole oikeutettu. Tahallisen erehdyttämisen lisäksi asiakirjojen väärentäminen ja omien tulojen salailu voivat johtaa opintotukipetoksesta epäilyyn.

Opintotukeen liittyvistä petoksista suurin osa liittyy opintojen hitaaseen edistymiseen tai jopa opintojen laiminlyöntiin. Joissakin petostapauksissa tuen saajalla ei ole alunperinkään tarkoitus mennä opiskelemaan, jolloin opintotukea on haettu vain taloudellisen edun saamisen toivossa. Opintotukeen liittyvänä petoksena voidaan kuitenkin pitää myös esimerkiksi Kelalle toimitettavien asiakirjojen, kuten esimerkiksi oppilaitosten hyväksymiskirjeiden väärentämistä, tarkoituksena saada opintuki myönnetyksi. Väärän asiakirjan luominen on jo itsessään ranagaistavaa, ja väärennetyn asiakirjan käyttäminen vilpillisesti oman edun ajamiseksi katsotaan petokseksi. 

Opiskelijaa sitoo ilmoitusvelvollisuus ja tämä tarkoittaa sitä, että mikäli hän keskeyttää opintonsa tai lopettaa ne kokonaan, on tällaisesta toiminnasta ilmoitettava Kelalle, jolloin oikeus opintotuen saantiin tarkastetaan. Mikäli opiskelija kuitenkin jättää ilmoittamatta koulunkäynnin lopettamisesta ja silti nostaa opintotukea, voidaan tämä katsoa petokseksi, sillä ilmoitusvelvollisuutta ei ole täytetty.

Kelan opintotukikeskuksella on tärkeä rooli petosepäilyjen selvittämisessä; mikäli on syytä epäillä, että tapaukseen liittyy rikos, on opintotukikeskuksen tehtävä poliisille esitutkintapyyntö. Mikäli siis voidaan todeta, että tuen saaja on toiminut tukea hakiessaan / saadessaan vilpillisesti, tahallaan erehdyttämällä Kelan virkailijaa, ei jo saatujen opintotukien palauttaminen aina riitä, vaan tilanne huomioon ottaen tekijä voidaan haastaa myös oikeuteen petoksesta. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]