Minilex - Lakipuhelin

Lievä vakuutuspetos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vakuutuspetos tarkoittaa sitä, että henkilö hankkii itselleen tai toiselle oikeudettoman vakuutuskorvauksen sytyttäen tuleen palovakuutettua omaisuutta. Eli vakuutuspetos kattaa ainoastaan rikoslain mukaan palovakuutetun omaisuuden sytyttämistä tuleen oikeudetonta korvausta hankkiakseen. Vakuutuspetoksesta voidaan tuomita sakkoon tai enintään yhdeksi vuodeksi vankeuteen.

Huomioitavaa on se, että arkikielessä vakuutuspetos kattaa huomattavasti laajemman kirjon erilaisia tekoja, mutta lainsäädännön mukaan se kattaa ainoastaan palovakuutetun omaisuuden sytyttämisen palamaan. Arkikielen vakuutuspetokset ovat muun muassa petos nimikkeen alle kuuluvia rikoksia.

Vakuutuspetoksesta ei lainsäädännön mukaan ole olemassa lievää muotoa. Edes vakuutuspetoksen yrityksestä ei rangaista. Yritys on rangaistavaa vain silloin, kun se on laissa nimenomaisesti mainittu. Näin ollen vakuutuspetoksesta ei voi tuomita muuhun kuin vakuutuspetokseen, missä rangaistus on sakkoa tai enintään vuosi vankeutta. Lievimmillään vakuutuspetoksesta voi saada sakkoa, mutta kyse on tuomioistuimen kokonaisharkinnasta. Tuomioistuin harkitsee, mihin rangaistukseen päädytään. Seikka, joka voi vaikuttaa siihen, että saa lievän rangaistuksen on esimerkiksi rikoksentekijän nuori ikä.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Vakuutuspetos kattaa lainsäädännön mukaan vain palovakuutetun omaisuuden sytyttämisen palamaan siten, että pyritään saamaan oikeudetonta taloudellista hyötyä.

Varoitukset

  • Kyseeseen voi tulla ennemmin petoksen tunnusmerkeillä täyttyvä rikos, joten kannattaa olla tarkkana ja mahdollisesti kääntyä lakimiestemme puoleen lisätietoja kysyäksesi. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]