Minilex - Lakipuhelin

Vakuutuspetos ja matkavakuutus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Matkavakuutus voi kuulua esimerkiksi laajaan kotivakuutukseen, jolloin ei ole tarvetta erilliselle matkavakuutukselle. Matkavakuutus voidaan yleensä ottaa yhdistelmänä henkilövakuutuksena ja matkatavara- ja matkavastuuvakuutuksena. Tietenkin silloin sovelletaan niitä säännöksiä, jotka koskevat vakuutusmuotoja. Vakuutuksenantaja on vastuusta vapaa, jos vakuutuksenottaja tahallisesti aiheuttaa vakuutustapahtuman.

Petoksen tarkoituksena on hankkia itselleen tai toiselle luonteeltaan oikeudetonta taloudellista hyötyä. Vakuutuksenottajan tulee toimia erehdyttämistarkoituksessa. Erehdyttäminen voi tapahtua siten, että vakuutuksen kohteena olevaa omaisuutta hävitetään, vahingoitetaan tai kätketään. Periaatteessa hyödyn saaminen ei ole pakottavaa vaan hyötymistarkoituksessa oleminen riittää. Erehdyttämisellä tarkoitetaan sitä, että vakuutuksenottaja tuo esiin valheellisen asianlaidan. Lisäksi erehdyttämistä on, jos vakuutuksenottaja vääristää tai salaa todellisen tapahtumain kulun. Jos vakuutuksenottajalla ei ole erehdyttämistarkoitusta niin tekoa olisi lähinnä arvosteltava muuna omaisuuteen kohdistuvana rikoksena.

Vakuutuksenantaja voi määritellä, että vakuutuksenottajan tulee suojella omaisuuttaan tietyillä menettelytavoilla tai järjestelyillä. Vakuutuksenottajan tulee noudattaa ohjeita ja, jos hän ei niin tee niin vakuutuksenottajalle maksettavaa korvausta voidaan alentaa tai kokonaan evätä. Tällöin tulee arvioida vakuutuksenottajan tahallisuutta ja huolimattomuutta.

Mikäli vakuutuksenottaja taas antaa väärää tietoa vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen on kysymyksessä vilpillinen toiminta. Tällöin vakuutuksenottaja on antanut vääriä tai puutteellisia tietoja, ja hänelle tulevaa korvausta voidaan alentaa tai kokonaan evätä. Tietoisuuden ja hyötymistarkoituksen on oltava läsnä. Matkavakuutuksen kohdalla toiminta voisi olla esimerkiksi sellaista, että lisää esineitä mitä ei oikeasti ole varastettu matkalla tai ilmoittaa varastetun esineen arvon todellista suuremmaksi.

Vakuutuspetos tapahtuu siispä silloin kun yritetään saada korvausta oikeudettomasti. Petoksesta tulee rikosoikeudellinen seuraamus sakkona tai vankeutena. Vilpillinen toiminta on taas hieman lievempää, jolloin vakuutuksenottaja antaa väärää tietoa vakuutustapahtumasta. Tällöin vakuutuskorvauksen määrää punnitaan ja se voidaan myöskin kokonaan evätä. Vakuutuskorvausta haettaessa kannattaa olla tarkkana ja kertoa kaikki oleellinen tieto tapahtumasta. Vakuutuksenantaja voi myöhemmin kysellä tietojen perään. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]