Sijoittajan kannalta on yleensä tärkeää päästä osaksi sijoitusyhtiön osakassopimusta. Varsinkin pienissä ja keskisuurissa yhtiöissä osakassopimus voi muodostaa yhtiön toiminnan selkärangan, minkä vuoksi merkittävän sijoituksen tehnyt sijoittaja haluaa osaksi kasvavan yhtiön hallinnointia.
Sijoittamisessa on eri lajeja riippuen sijoittajan suhteesta yhtiöön. Pääomasijoittamisella tarkoitetaan institutionaalisia sijoittajia, jotka etsivät kasvavia yrityksiä, jotka tarvitsevat liikeideansa jalostamiseen varallisuutta. Pääomasijoittaja tulee yleensä yhtiön ulkopuolelta ja toimii eräänlaisena luotottajana yhtiölle, jossa hän näkee kasvupotentiaalia. Pääomasijoittaja yleensä integroidaan yhtiöön tiukasti, sillä sijoitus saattaa vastata merkittävää osuutta kasvavan yhtiön osakekannasta. Pääomasijoittajan sijoitus turvataan yleensä sijoitusta vakauttavilla osakassopimuksen ehdoilla. Yrityssijoittajan ei kuitenkaan tarvitse olla etäinen pääomasijoittaja, joka vaatii tiiliskiven paksuisen osakassopimuksen sijoituksensa takuuksi. Myös yrittäjäkumppanit luonnollisesti sijoittavat yhtiöön tai he voivat kerätä sijoituksia esimerkiksi lähipiiriltään.
Selvitä asiasi heti
Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.
Yleisesti sijoittaja haluaa osaksi osakassopimusta, jos yhtiö on sen kokoinen, että sen osakassopimuksessa sovitaan tarkasti yhtiön avainhenkilöiden välisistä suhteista ja heidän rooleistaan yhtiössä. Osakassopimuksen ehdoilla sijoittaja haluaa turvaa sijoitukselleen. Tämä järjestetään yleensä sopimalla sijoittajan oikeudesta lunastaa ja myydä osakkeitaan tietyissä tilanteissa, jonka lisäksi sijoittaja saattaa haluta varmistaa, että yhtiön avainhenkilöt ovat sitoutuneet yhtiön toimintaan. Tästä syystä sijoittaja saattaa haluta sanansijaa esimerkiksi yhtiön laatimissa työ- ja muissa liiketoimintasopimuksissa.
Sijoittaja ei kuitenkaan yleensä halua kaapata yhtiötä, sillä useimpien pienten yritysten kasvupotentiaali voidaan rinnastaa niiden perustajayrittäjiin. Sijoitus tehdään aina yhtiöön, mutta yleensä sijoittaja tekee investointinsa juuri yrittäjien henkilökohtaisten ominaisuuksien tai asiantuntemuksen perusteella. Osakassopimuksella sijoittaja pääsee sisälle sijoitusyhtiöön, jotta hän pääsee paremmin tarjoamaan kasvuyritykselle mahdollisuuden kasvaa ja kehittää liiketoimintaa. Sijoittaja kantaa yleensä kasvavassa yhtiössä yrittäjiin verrattavissa olevan taloudellisen riskin, ja on siksi yleensä halukas myös tarjoamaan liiketoiminnallisen osaamisensa yhtiön käyttöön. Sijoittaja kannattaa siis ottaa osaksi yhtiön osakassopimusta, jonka ehdot kannattaa kuitenkin katsoa asiantuntijan kanssa läpi.