Osakassopimus on yhtiön omistajien välinen sopimus heidän keskinäisistä suhteistaan sekä suhteestaan yhtiöön. Osakeyhtiölain säännöksillä on myös suuri vaikutus osakassopimuksen tekemiseen. Osakassopimus on muodoltaan vapaa, mutta kuten muutkin sopimukset, se kannattaa tehdä kirjallisesti.
Sopimuksen rikkominen ei voi johtaa yrityksen tekemien päätösten pätemättömyyteen, mutta rikkomuksen seurauksena voi olla sopijapuolen vahingonkorvausvastuu sekä oikeus purkaa osakassopimus. Vahingonkorvauksen sijasta kyseeseen voi tulla myös osakassopimuksessa määritelty sopimussakko. Sopimussakon tulee olla riittävän iso jotta osapuolet sitoutuvat noudattamaan sopimusta. Kohtuuttoman suurta sopimussakkoa voidaan kuitenkin sovitella oikeustoimilain perusteella. Osakassopimuksiin sisällytetään lähes aina myös salassapitovelvollisuus, ja yrityssalaisuuden rikkomisesta sekä väärinkäytöstä on säädetty rikoslaissa. Salassapitovelvollisuuden väärinkäyttö sekä rikkominen ovat siis rangaistavia tekoja rikoslain alla.
Selvitä asiasi heti
Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.
Usein osakassopimuksen sisältöön liitetään vahingonkorvauslausekkeeksi velvollisuus suorittaa yllä mainittu sopimussakko mikäli sopimusvelvoitteita rikotaan. Tällöin vältytään menettämästä vahingonkorvausta tilanteissa, joissa vahingon toteennäyttäminen olisi hankalaa. Sanktioksi sopimussakon lisäksi tai vaihtoehdoksi on voitu myös sopia esimerkiksi yrityksen osakkeisiin liittyvien hallinnoimisoikeuksien menettäminen sopimusrikkomuksen myötä. Sopimuksen rikkomisesta seuraa yleensä myös luottamuksen menetys osapuolten välillä, joten osakkeiden lunastusoikeus on myös usein käytetty sanktiomuoto. Mikäli sopimussakosta tai muusta vahingonkorvauksesta ei ole sopimuksessa mainintaa, sovelletaan velvoiteoikeuden yleisiä periaatteita vahingonkorvauksesta. Vahingonkorvaus voidaan myös toteuttaa niin että osapuolella on velvollisuus korjata vahinko tarvittaessa. Sopimussakkoa voidaan myös muunnella osakassopimuksessa niin, että sakon määrä ei välttämättä ole sama jokaiselle osakkaalle, ja vaihtelee täten osakkaan aseman mukaan.