- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Osakassopimuksen muutokset ovat melko yleisiä yhtiön sisällä tapahtuvien muutosten myötä. Lähtökohtana osakassopimuksen muutoksissa voidaan pitää sitä, että osakassopimus sitoo siihen jo aiemmin liittyneitä osapuolia, vaikka yhtiön omistuksessa tai sen sisällä tapahtuu myöhemmin muutoksia suuntaan tai toiseen. Osakassopimuksen muuttaminen voidaan tilanteesta ja tarpeista riippuen katsoa joko eduksi tai haitaksi. Mikäli muutos kuitenkin käytännössä vaikuttaa osakassopimuksen voimassaolon edellytyksiin, on mahdollista, että sopimus raukeaa tai sopimuksen osapuolille syntyy esimerkiksi irtisanomisoikeus. Osakassopimus tulee laatia huolellisesti ja osapuolten tulee harkita sopimuksen lausekkeita tarkkaan, koska osakassopimuksen muuttaminen järkevästi ei myöhemmin enää ole ehkä syntyneiden erimielisyyksien tai joidenkin muiden yrityksessä tapahtuneiden syiden vuoksi mahdollista tai ei ainakaan helposti tehtävissä. Jollei osakassopimuksessa ole muuta määrätty, sopimuksen muuttaminen on mahdollista vain kaikkien sopimusosapuolten suostumuksin. Toisaalta osakassopimuksenkin muuttaminen voidaan tehdä vaikeaksi, toisinaan jopa mahdottomaksikin, mikäli se sidotaan jokaisen sopimusosapuolen suostumukseen.
Joskus sopimukseen sitoutuneet osakkaat haluavat, että esimerkiksi määräenemmistöllä on mahdollisuus muuttaa sopimusta kaikkia osapuolia sitovasti. Tällainen muutostilanne voisi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun yhtiön tulevaisuuden tavoitteiden saavuttaminen on riippuvainen tietyn osakkaan henkilökohtaisista edellytyksistä ja kyseinen sopimus on tehty täysin osapuolten keskinäiselle luottamukselle eikä uusi osakas omaa henkilökohtaisia edellytyksiä eikä nauti muiden luottamusta.
Osakassopimuksen muuttaminen on kuitenkin huomattavasti kevyempi kuin yhtiöjärjestyksen. Yhtiöjärjestys on osakassopimusta jäykempi instrumentti, jonka muuttaminen vaatii määräenemmistön. Lisäksi yhtiöjärjestys on rekisteröitävä ja sen muutoksesta on aina ilmoitettava patentti- ja rekisterihallitukselle. Tämän vuoksi usein muutoslausekkeet sisällytetäänkin osakassopimuksiin. Osakassopimusten laatimiseen auttaa lakipuhelimemme joka vastaa kaikkin osakassopimuksiin liittyviin kysymyksiin.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.