» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2012:91 oli kyse siitä, että autoliikettä harjoittavan yhtiön liikkeessä esimiesasemassa oleva työntekijä oli ostanut ja myynyt autoja omaan lukuunsa vastoin yhtiössä noudatettua käytäntöä. Toni S:n toistaiseksi voimassaoleva työsuhde yhtiöön oli purettu kilpailevan toiminnan harjoittamisen ilman työantajan lupaa ja työnantajan omaisuuteen ryhtymisen – eli käytettyjen korin osien viemisen pois työpaikalta omiin tarkoituksiin - vuoksi.
Toni S vaati käräjäoikeudessa, että yhtiö velvoitettaisiin korvaamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa vastaava määrä korkoineen työsuhteen päättymispäivästä alkaen, menetetyt lomaetuudet korkoineen sekä työsuhteen laittomasta päättämisestä 16 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Kannettaan Toni S perusteli sillä, että hän oli ostanut kyseiset autot omaan käyttöönsä ilman taloudellista hyötymistarkoitusta ja sillä, että väite työnantajan omaisuuteen ryhtymisestä oli virheellinen, sillä hän oli yhtiön huoltopäällikön kanssa keskusteltuaan vienyt tämän toiveesta nurkassa lojunutta romua kotiinsa.
Yhtiö kiisti kanteen perusteiltaan ja määrältään perustellen näkemystään sillä, että Toni S oli ostanut, korjannut ja myynyt lukuisia autoja omissa nimissään tai peitenimen turvin vastoin yhtiön ohjeita ja määräyksiä, sekä sillä, että Toni S oli vienyt työpaikalta käytettyjä osia kielloista ja ohjeistuksesta huolimatta.
Käräjäoikeus katsoi, ettei Toni S:n toiminnan – eli seitsemän auton tuonnin, kunnostuksen ja myynnin - ollut osoitettu kokonaisuudessaan olleen sellaista, että se olisi saattanut vahingoittaa työnantajaa työsopimuslaissa kuvatusti. Yhtiöllä ei siis ollut kilpailevan toiminnan perusteella oikeutta purkaa tai irtisanoa Toni S:n työsopimusta.
Työnantajan omaisuuteen ryhtymisen osalta käräjäoikeus katsoi, että osien viennin luvanvaraisuus oli jäänyt kyseenalaiseksi. Ainakin Toni S oli tiedustellut lupaa poisviennille, joten ainakaan hän ei ollut pyrkinyt salaamaan toimintaansa. Yhtiöllä ei siis ollut oikeutta päättää Toni S:n työsuhdetta tälläkään perusteella.
Käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan Toni S:lle hänen vaatimansa irtisanomisajan palkan sekä korvauksen menetetyistä lomaetuuksista. Lisäksi käräjäoikeus katsoi yhtiön olevan velvollinen suorittamaan myös korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä, ja kohtuulliseksi määräksi Toni S:n uudelleentyöllistymisajankohdan perusteella se katsoi 6 kuukauden palkkaa vastaavan määrän.
Yhtiö valitti päätöksestä hovioikeuteen vaatien käräjäoikeuden tuomion kumoamista. Hovioikeuden mukaan huomioon arvioitaessa kilpailevan toiminnan kieltoa oli otettava vain kolme Toni S:n myymää autoa, sillä muut olivat olleet hinnaltaan korkeintaan 2000 euroa eikä yhtiö ollut myynyt vastaavia autoja. Kun hovioikeus vertaili yhtiön ja Toni S:n harjoittaman toiminnan laatua ja laajuutta se katsoi, ettei Toni S:n toiminta ollut tosiasiallisesti työnantajan kanssa kilpailevaa, ja siksi yhtiöllä ei ollut oikeutta päättää Toni S:n työsuhdetta tällä perusteella.
Samoin hovioikeus katsoi, ettei ollut tullut näytetyksi, että Toni S olisi työnantajan kielloista piittaamatta ottanut itselleen autojen osia. Yhtiö ei siis ollut voinut päättää työsuhdetta tälläkään perusteella.
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus kuitenkin katsoi, että Toni S oli usean kerran lyhyen ajan sisällä rikkonut työnantajan määräyksiä ja näin toimiessaan myötävaikuttanut työsopimuksensa päättämiseen. Siksi, vaikka työsopimuksen päättäminen olikin ollut perusteeton ei kyseessä ollut sellainen Toni S:ään kohdistunut loukkaus jonka perusteella työnantaja olisi velvollinen suorittamaan hänelle korvausta aineettomasta vahingosta.
Hovioikeus siis muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että yhtiö vapautettiin suorittamasta Toni S:lle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä ja siten, että yhtiön oli maksettava viivästyskorkoa käräjäoikeuden tuomitsemille irtisanomisajan palkkaa ja menetettyjä lomaetuuksia vastaaville korvauksille vasta käräjäoikeuden tuomion antopäivästä lukien.
Toni S:lle myönnettiin valituslupa korkeimmasta oikeudesta ja valituksessaan hän vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja käräjäoikeuden tuomio jätetään voimaan. Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen pääkäsittelyn.
Arvioidessaan kilpailevaa toimintaa korkein oikeus totesi ensinkin, ettei Toni S:n käymä autokauppa ole ollut määrältään kovin laajaa ja on osaksi tapahtunut sellaisilla autoilla, joita yhtiö ei edes myynyt suoraan asiakkailleen. Toni S:n käytöksestä ei myöskään ole näytetty aiheutuneen yhtiölle myyntitulojen vähenemistä. Toisaalta yhtiö oli kuitenkin rajoittanut työntekijöidensä omissa nimissään tekemää autokauppaa, eikä sitä voitu pitää kohtuuttomana huomioiden alan kilpailunäkökohdat sekä työntekijöiden yhdenvertaisuus ja tasapuolisen kohtelun vaatimus.
Korkeimman oikeuden mukaan Toni S olikin tietoisesti menetellyt yhtiön ohjeiden vastaisesti ja pyrkinyt lisäksi välttämään autojen myynnin tulemista työnantajansa tietoon. Todistajien mukaan Toni S on lisäksi hoitanut omien autojensa myyntitoimintaa sekä ainakin pienimuotoisia korjaus- ja huoltotöitä myös työaikana.
Huomioiden Toni S:n käytös sekä hänen esimiesasemansa korkein oikeus katsoi, että hänen toimintansa on kokonaisuutena arvioituna vahingoittanut yhtiötä ja sitä on siksi pidettävä hyvän tavan vastaisena kilpailutekona.
Työnantajan omaisuuteen ryhtymisen osalta korkein oikeus katsoi, että koska todistajan lausuman mukaan huoltopäällikkö ei ollut kieltänyt tai toisaalta luvannutkaan osien viemistä pois eikä ollut puuttunut Toni S:n toimintaan havaitessaan hänen vieneen osia, että Toni S:llä on ollut perusteltu syy katsoa yhtiön hyväksyneen osien viennin, eikä hän siis ole yhtiön kiellon vastaisesti ryhtynyt yhtiön omaisuuteen.
Työsuhteen purkamisesta korkein oikeus totesi, että Toni S on kyllä harjoittanut kilpailevaa toimintaa ja näin rikkonut laista johtuvia työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan. Hänen toimintansa ei kuitenkaan ole ollut laajaa tai työantajalle erityisen vahingollista. Näin ollen yhtiöllä ei ole ollut vaadittua erittäin painavaa syytä Toni S:n työsopimuksen purkamiseen irtisanomisaikaa noudattamatta. Sen sijaan yhtiöllä on ollut asiallinen ja painava syy irtisanoa Toni S:n työsuhde, sillä Toni S on tietoisesti toiminut työsuhteen olennaisia ehtoja rikkoen.
Edelleen korkein oikeus jatkoi, että koska yhtiö tosiaan on purkanut lainvastaisesti Toni S:n työsopimuksen, on se velvollinen suorittamaan menettelystään korvausta. Lain säännös korvauksen vähimmäismäärästä ei kuitenkaan tule sovellettavaksi, sillä yhtiöllä on kuitenkin ollut oikeus irtisanoa Toni S:n työsopimus. Olosuhteiden valossa korkein oikeus katsoi, että kohtuullinen korvaus perusteettomasta purkamisesta on kahden kuukauden palkkaa vastaava määrä.
Korvausten korosta korkein oikeus lausui, että koska irtisanomisajan palkka ja korvaus menetetyistä lomaetuuksista on maksettava viimeistään työsuhteen päättyessä, on niille maksettava myös viivästyskorkoa tästä päivästä lukien.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa