Minilex - Lakipuhelin

Työsopimuslain mukainen liikkeen luovutus ja työntekijän irtisanominen - KKO 2001:48

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Työsopimus
    Liikkeen luovutus
    Osuuskunta
    Osakeyhtiö
    Työntekijän irtisanominen

Korkein oikeus joutui tapauksessa pohtimaan, oliko kysymys työsopimuslain mukaisesta liikkeen luovutuksesta. Osuuskunta A oli pitänyt henkilöstöruokalaa. A oli kuitenkin päätynyt irtisanomaan kaikki yhdeksän työntekijäänsä ja lopettamaan toimintansa. Osuuskunta asetettiin selvitystilaan. Samoissa tiloissa tarjouskilpailun jälkeen aloitti ruokalatoiminnan osakeyhtiö B, joka palkkasi kolme entistä A:n palveluksessa ollutta työntekijää.

Työntekijät veivät asian käräjäoikeuteen ja vaativat A:lta sekä B:ltä vahingonkorvausta työttömyyden ajalta. Työntekijöiden mukaan osuuskunnan ja osakeyhtiön välillä oli tapahtunut liikkeen luovutus eikä työntekijöitä tämän perusteella voitu irtisanoa työstään. Käräjäoikeus kuitenkin päätti hylätä kanteen. Käräjäoikeus viittasi aiempaan oikeuskäytäntöön ja totesi, että liikkeen luovutus edellyttää omaisuuden siirtymistä luovuttajalta luovutuksensaajalle. Yleensä osapuolten välillä on jonkinlainen keskinäinen sopimus liikkeen luovuttamisesta, mutta pelkkä yhteisymmärrys on tietyin edellytyksin riittävä. Kyseisessä tapauksessa oli käräjäoikeuden mielestä kyse siitä, että osuuskunta lopetti toimintansa kokonaan ja tämän takia irtisanoi työntekijänsä. Uusi yritys taas aloitti toimintansa tarjouskilpailun jälkeen. Käräjäoikeus katsoi, ettei kyseessä ollut yhteisymmärryksessä tapahtunut liikkeen luovutus. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asia eteni korkeimpaan oikeuteen. Asianosaiset olivat ennen kaikkea erimielisiä siitä, oliko asiassa tapahtunut työsopimuslain mukainen liikkeen luovutus. Työsopimuslaissa ei ole määritelty yksiselitteisesti liikkeen luovutuksen tunnusmerkkejä. Korkeimman oikeuden mukaan osuuskunnan ja osakeyhtiön välillä ei ollut tapahtunut liikkeen luovutusta. Osakeyhtiön toiminta poikkesi olennaisesti osuuskunnan toiminnasta ja näin ollen liiketoiminnan identiteetti oli muuttanut. Tosiseikkoja kokonaisuutena arvioiden työsopimuslain mukaista liikkeen luovutusta ei korkeimman oikeuden mielestä tapahtunut. Hovioikeuden päätös jäi voimaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisua voidaan myös kritisoida. Liikkeen luovutuksessa pääsääntöisesti työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöiden uuden työnantajan palvelukseen niin, ettei heidän työsuhdetta irtisanota. Tapaukseen olisi hyvin voinut soveltua liikkeen luovutusta koskeva työsopimuslain säännös, sillä ruokalatoiminta jatkui samoissa tiloissa ilman kohtuuttoman pitkää taukoa. Lisäksi uusi yritys tarjosi samalle asiakaskunnalle samanlaista palvelutoimintaa samoissa tiloissa ja samalla kalustolla kuin osuuskunta. Korkein oikeus kuitenkin kiinnitti huomion siihen, että liiketoiminnan identiteetti oli muuttunut niin merkittävästi, ettei tapaukseen voitu soveltaa liikkeen luovutusta koskevaa säännöstä. Uuden yrityksen toiminnan luonne oli muuttunut voiton tavoitteluksi (toisin kuin osuuskunnan voittoa tavoittelematon tarkoitus).


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]