» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden tapauksessa oli kysymys lomautettuna olleen työntekijän oikeudesta irtisanomisajan palkkaan sekä lomakorvaukseen. Työnantaja oli päätynyt taloudellisten ja tuotannollisten syiden takia lomauttamaan palveluksessaan olleen työntekijä A:n toistaiseksi. A ei kuitenkaan saanut hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa. A oli ollut yhtäjaksoisesti lomautettuna yli 200 päivää. Hän päätti irtisanoa työsopimuksensa 11.4.1997. Työnantaja oli kehottanut A:ta tulemaan töihin irtisanomisajaksi kirjeellä, joka oli saapunut A:lle 22.4.1997. Lain mukaan työntekijällä on työntekovelvollisuus irtisanomisajan, jos työnantaja ilmoittaa työntekomahdollisuudesta viikon kuluessa. Korkeimman oikeuden tuli ratkaista, oliko työnantaja tarjonnut A:lle työtä työsopimuslaissa säädetyssä viikon määräajassa.
Työntekijä A vei asian käräjäoikeuteen. Hän vaati työnantajaltaan irtisanomisajanpalkkaa, lomakorvausta sekä odotusajan palkkaa. Työnantaja kiisti maksuvelvollisuutensa. Yhtiön mukaan työntekijä ei tullut töihin irtisanomisajaksi, vaikka yhtiö oli määräajassa ilmoittanut työntekijä A:lle työntekomahdollisuudesta. Työnantajalle oli varattu työsopimuslain mukaan viikko aikaa olla yhteydessä työntekijään. A ei ollut kuitenkaan vastannut työnantajan puheluihin, kun tämä oli yrittänyt soittaa A:lle. Työnantajalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähettää A:lle kirje työntekomahdollisuudesta.
Käräjäoikeus päätyi hylkäämään A:n kanteen. Käräjäoikeus painotti, että työnantaja oli yrittänyt tavoittaa työntekijää henkilökohtaisesti. Työntekijä A oli saanut tiedon työntekomahdollisuudesta toisena arkipäivänä määräajan päättymisen jälkeen. A oli ollut tuolloin työttömänä eikä hänellä ollut estettä tulla työhön. A oli jättänyt noudattamatta työnantajan käskyä pelkästään määräajan laiminlyöntiin viittaamalla. Vetoaminen määräajan laiminlyöntiin oli käräjäoikeuden mukaan pelkkä muodollinen seikka, joka ei muodostanut perustetta hyväksyä A:n vaatimuksia. Näihin perusteluihin viitaten käräjäoikeus katsoi, ettei A:lla ollut oikeutta vaatimiinsa saataviin.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen. Hovioikeuden mukaan työnantaja oli velvollinen suorittamaan A:lle korvausta. A ei ollut tarkoituksellisesti vältellyt työnantajan yhteydenottoa määräaikana. Työnantaja ei vain hovioikeuden mukaan yksinkertaisesti noudattanut lain mukaista määräaikaa, mikä muodosti perusteen työnantajan korvausvelvollisuudelle.
Yhtiö valitti korkeimpaan oikeuteen. Yhtiö vaati kanteen hylkäämistä. Korkein oikeus ei kuitenkaan lähtenyt muuttamaan hovioikeuden päätöstä, vaan työnantaja oli edelleen korvausvelvollinen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa