Ostimme koiran puoliksi mutta minun nimi on kauppakirjassa. Meille tuli ero ja päätin että koira saa jäädä miehelle kunnes saan oman pääni kuntoon erosta. Nyt koira on ollut puolivuotta miehellä ja olen sen koko ajan välillä halunnut nähdä koiraa mutta hän ei suostu. Onko minulla mitään mahdollisuuksia saada koiraa tai nähdä?

2 vastausta

778 vastausta

Kysymyksessä ei ole eritelty sitä, onko kyseessä ero avo- vai avioero tai onko mukana mahdollista avioehtoa. Koira ja muut lemmikit rinnastetaan Suomen laissa esineisiin, joille ei määrätä yhteishuoltajuutta tai elatusvelvollisuutta, vaan eron seurauksena koira kuuluu aina erotilanteessa toiselle osapuolelle, ellei pari ole toisin keskenään sopinut. Oli kyse sitten kuitenkin ero joko avo- tai avioliitosta, yleisperiaatteena voidaan pitää nimiperiaatetta. Nimiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että omaisuus on lähtökohtaisesti sille henkilölle kuuluvaa, jonka nimiin se on kirjattu ostotilanteessa, eli tässä tapauksessa sinun nimiisi.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille

Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.

Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

Aiheeseen liittyvät kysymykset

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »