Minulta tippui melko kallis puhelin avantoon talvella pilkillä ollessani. Tein siitä korvaushakemuksen kun minulla oli kotivakuutus. Vakuutus korvasi, hyvä niin. Nyt kuitenkin vakuutusyhtiö on nostanut syytteen petoksesta. Millä minä voin sen tapahtuman todistaa kun olin yksin liikkeellä? Kuitti minulla puhelimesta löytyy.

1 vastaus


Minilex

Nainen

58 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Rikoslain mukaan petoksesta tuomitaan se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, joko erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Rikoslain petossäännöksen kannalta on syytä kiinnittää huomioon petoksen rangaistavuuden kriteereihin, jotka ovat taloudellisen hyödyn tavoittelu, hyödyn oikeudettomuus, erehdyttäminen tai erehdyksen hyväksi käyttäminen, erehdyttämisestä aiheutuva erehdys, erehdyksen vallassa tehty määräämistoimi, määräämistoimesta aiheutuva taloudellinen vahinko ja tahallisuus. Tahallisuusvaatimuksen osalta huomionarvoista on todennäköisyystahallisuuden raja, eli seurauksen varsin todennäköisenä pitäminen.

Toivottavasti vastauksesta oli sinulle apua. Lisäkysymyksissä voit olla yhteydessä lakipuhelimeen.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]