Hei miten yhdessä olo aikana hankittu irtaimisto jaetaan takana 14 vuoden yhdessä asuminen ja yhteinen lapsi.

1 vastaus


Minilex

130 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei, kiitos kysymyksestäsi!

Koska kyse on avoliitosta, voidaan vaatia omaisuuden erottelua eli toimitusta, jossa määrätään, mikä omaisuus kuuluu kenellekin. Avopuolisoiden välillä vallitsee omaisuuden omistuksen erillisyys niin avoliiton aikana kuin sen purkauduttuakin. Omaisuus ei siis ole yhteistä, elleivät puolisot ole tarkoittaneet hankkia sitä yhteisesti. Merkitystä omistussuhteille ei ole avoliiton kestolla eikä yhteisten lasten määrällä tai puuttumisella. Omaisuuden juridinen erillisyys ei kuitenkaan takaa sitä, että avopuolisoiden välillä ei olisi erimielisyyttä heidän yhteistalouden aikana hankkimastaan tai sitä ennen saadusta omaisuudesta, minkä vuoksi omistussuhteista voidaan joutua esittämään näyttöä.

Koska kummankin omaisuus on lähtökohtaisesti erillistä, omaisuuden erottelussa ainoastaan vahvistetaan tietyn omaisuuden kuuluminen toiselle avopuolisoista. Lisäksi yhteisomistussuhteet puretaan, jos toinen sitä vaatii.

Omaisuuden erottelusta voidaan sopia laatimalla omaisuuden erottelukirja, joka tehdään perintökaaren säännösten mukaan. Avopuoliso voi myös hakea käräjäoikeudelta pesänjakajan määräämistä omaisuuden erottelua varten. Pesänjakaja määrätään ja hän toimittaa omaisuuden erottelun siten kuin perinnönjaosta säädetään.

Tarvittaessa nopean vastauksen saamiseksi kannattaa soittaa lakipuhelimeemme ja kysyä tarkemmin vaihtoehdoista saada omaisuus eroteltua sovinnollisesti tai hakemalla pesänjakajan määräämistä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]