Minilex - Lakipuhelin

Työstä maksettavan palkan muuttaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajalla ei useinkaan ole yksipuolista valtaa muuttaa työstä maksettavaa palkan määrää. Palkan nostaminen on toki mahdollista työnantajan toteuttamana, sillä työntekijä harvoin kieltäytyy tällaisesta sopimuksesta. Työpalkan alentaminen on sen sijaan ongelmallisempi kysymys. Työnantajan tulee noudattaa laissa ja työehtosopimuksessa säädettyjä määräyksiä noudatettavista vähimmäispalkoista, minkä vuoksi palkan laskeminen näiden tasojen alapuolelle on kiellettyä. Tällaisesta työehtosopimusten vastaisesta palkan alentamisesta seuraa työnantajalle sanktioita.

Työstä maksettavan palkan määräytymiseen on mahdollista vaikuttaa työehtosopimuksen puitteissa. Palkkaan vaikuttaminen onnistuu esimerkiksi erilaisten palkanlisien tai palkankorotusten kautta. Kiellettyä on kuitenkin tällaisten lisien sisällyttäminen suoraan työstä maksettavaan kokonaispalkkaan. Siten esimerkiksi sopimus, jonka mukaan ylityö- tai sunnuntaikorvaukset kuuluisivat suoraan peruspalkkaan, on pätemätön.

Itsessään työpalkkaan puuttuminen on hankalampaa. Palkan alentaminen on mahdollista kollektiivisella irtisanomisperusteella. Tämä tarkoittaa yrityksen taloudellisten tai tuotannollisten toimintaedellytysten muuttumista siten, että entisen kaltaisen toiminnan ylläpitäminen on tullut vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Tällaisissa taloudellisissa ongelmatilanteissa on mahdollista alentaa työntekijöiden palkkoja, mutta se saa olla vain yksi toimenpide yrityksen tilanteen parantamiseksi. Tämän vuoksi palkkojen alentamisen tulee olla yhdessä muiden saneeraustoimenpiteiden kanssa välttämätöntä yhtiön toimintaedellytysten turvaamiseksi. Tällaiselle palkan alentamiselle on tyypillistä, että se kohdistuu koko joukkoon työntekijöitä, eikä vain yksittäiseen henkilöön. Lisäksi työntekijöille tarjotaan mahdollisuus irtisanoutua, jos he eivät hyväksy yrityksen kannalta välttämätöntä palkkojen alentamista.

Työpalkan alentaminen lienee lisäksi mahdollista tapauksissa, joissa työn haastavuus ja siihen sisältyvä vastuu ovat laskeneet huomattavasti. Tällöin toisaalta tulee usein kysymykseen täysin uuden työsopimuksen laatiminen, jossa uudesta palkkaehdosta sovitaan uudestaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]